Facebook Twitter Email Pinterest

Nyt alkaa viimeinen puristus

28.09.2013 /

Ralli SM

Ralli SM -sarjan 2013 on enää neljää erikoiskoetta vailla valmis. Asetelmat kunkin luokan mitalitaistoissa ovat mielenkiintoiset. SM Castrol-rallin kärjessä ovat kuitenkin Jarkko Nikara ja Viron Karl Kruuda, joka on 24,1 sekuntia Nikaraa perässä. Näistä kumpikaan ei siis saa SM-pisteitä.

Ralli SM -sarjalaisten taistelu suomenmestaruusmitaleista vuodelta 2013 sen sijaan on kovassa vauhdissa. SM1-luokassa Juha Salo on päätöskilpailussa ennen viimeisiä erikoiskokeita samassa tilanteessa kuin niin monena vuonna aiemminkin. Edellä tuloksissa on miehiä, jotka eivät ole sarjassa mukana, joten Salo tietää täsmälleen, miten toimia.
"Ilman muutahan sitä on ajettava SM-pisteet mielessä, ei ole mitään järkeä lähteä revittämään noiden kahden kärkimiehen vauhtiin. En kuitenkaan mitenkään varmistele tässäkään vaiheessa, sillä Ari (Vihavainen) on kuitenkin vain viitisen sekuntia perässä. Olisihan se kiva tietty voittaa, mutta mestaruuteen ei ole mitään merkitystä sillä jos takaa tulevat ohi", tietää Salo tarkasti pistetilanteen.

Jos tässä järjestyksessä tullaan maaliin, on Juha Salo SM1-luokan suomenmestaria mallia 2013 pistein 153,5. Ari Vihavainen on ottamassa SM-hopeaa, vaikka onnistuisi vielä Salon täällä tuloksissa ohittamaan. Pisteitä Heinolan miehelle näyttäisi olevan tulossa 126.

SM-pronssista sen sijaan on taisteltu tänään. Vaikkei Alavuden Teemu Asunmaa lainkaan lähtenyt uhittelemaan, on hänen pahimmat vastustajat, Joni Nikko ja Timo Mäenpää, taipuneet matkan varrella. Nikko oli aika vaisuna kommenteissaan, Turussa sattuneen ulosajon vuoksi Nikko on Tampereella laina-autolla, eikä ajo oikein nyt luonnistu.
"Jotenkin on niin kamalan vaikeaa ajaa, auto on niin levoton, ettei hommasta oikein tahdo tulla mitään", myönsi Nikko.

Jos Teemu Asunmaa tulee tänään neljänneksi SM1-luokassa, mutta saa toiseksi korkeimmat SM-pisteet, tietää se sitä, että pistesaldo kasvaa 92,5 pisteeseen Nikon kahdeksannen sijan, mutta kuudenneksi korkeimpien pisteiden tuomia 87 pistettä vastaan. Timo Mäenpää poistui taistelusta jo aamun ensimmäisellä keskeytettyään ulosajoon.

SM2-luokassa Jussi Vainionpää on ajamassa kohti mestaruutta. Eilinen keskeytyskään ei tilannetta muuttanut, sillä tänään Vainionpäälle vielä riittää melko lailla kehnokin sijoitus. Jos SM2-luokassa tullaan puolivälitilanteen tulosten mukaisesti maaliin, Vainionpään pistesaldo kasvaa 157,5 pisteeseen.

Marko Mänty ei voittaessaankaan pysty kiipeämään mitaleille. Eniten Männyn voitosta on vaikutusta Esa Ruotsalaisen pisteisiin. Ruotsalaisen olisi voitettava tänään ja Vainionpään jäätävä kokonaan pisteittä, jotta mestaruus lähtisi Saarijärvelle.
Sen sijaan SM-pronssista käydään vielä iltapäivän kuluessa kova taistelu. Henri Kolsi oli ennen kisaa vahvasti kiinni pronssimitalissa, mutta ajo ei lähtenyt oikein kunnolla käyntiin ja Niko Veikkanen onnistui aina viidennelle erikoiskokeelle asti paremmin kuin Kolsi. Kun kilpailijat lähtevät kohti kuudetta erikoiskoetta Kolsi on 0,4 sekunnin verran Veikkasta edellä. Jos Kolsi tulee maaliin ennen Veikkasta, Kolsi ottaa pronssia.

SM3-luokassa ei Joonas Lindroosille sittenkään saatu tänä vuonna vastusta. Vaikka Lindroos EK:lla 5 menetti auton teknisen vian vuoksi pari minuuttia ja putosi sijalle 12, ei se vielä jämsäläiseltä mestaruutta. Tällä hetkellä Lindroosille on tulossa vielä seitsemän pistettä, mikä nostaa saldon 121,5 pisteeseen. Samuli Vuorisalo on kiinni SM-hopeassa ja Henri Haapamäki SM-pronssissa.

Jaro Kinnusella sen sijaan on "kinkkinen" tilanne. Jaro Kinnunen näyttäisi ajavan tänään osakisavoittoon, mutta sekään ei riitä, jos Haapamäki pitää loppulenkillä toisen sijansa. Jos SM3-luokka tulee tässä järjestyksessä maaliin, Lindroos on mestari, Vuorisalo kakkonen ja Haapamäki kolmas. Kinnunen jää 1,5 pisteen päähän neljänneksi. Jännäksi menee siis vielä kisa, kun neljä erikoiskoetta tältä kaudelta on enää ajamatta.

PS. Juuri tätä nettitekstiä päivittäessäni tuli tieto maastosta, että SM2-luokan kuljettaja Henri Kolsi on keskeyttänyt tekniseen vikaan erikoiskokeella 6.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 34 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Eerik Pietarinen / 25 pistettä (R5)
3. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 20 pistettä NHD (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 16 pistettä SaarUA (R5)
5. Niclas Grönholm / 13 pistettä ()

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi     

16.-18.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
  3. SM Itäralli
Joensuu 28.-29.2.
  4. SM O.K. Autoralli
Kouvola 12.-13.6.
  5. SM Ralli
Oulu 4.-5.9.
  6. Pohjanmaa SM-Ralli
Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa