Facebook Twitter Email Pinterest

Koski-Lammin veljesten hyvä kilpailu päättyi keskeytyksiin

17.06.2019 / Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Heikki Koski-Lammin ja Ari Koposen taival SM3-luokan kärkipaikalla suli erikoiskokeella kuusi, kun jarruton Citroen valui leveäksi ja etupää rikkoontui. Juho Koski-Lammi ja Arto Ala-Kokkila ajoivat neljännellä sijalla, mutta kilpailun kahdeksannella erikoiskokeella auto kaatui ojanpohjalle.
 
Perjantai-ilta sujui Heikki ja Ari kaksikolta hyvin. Ensimmäisen ja kolmannen erikoiskokeen pohja-aikojen ansiosta he pitivät yötauolla hallussaan luokan toista sijaa.- Pieniä teknisiä ongelmia, mutta siihen nähden ihan ok tuli, kertoi Heikki iltahuollossa.
 
Lauantaiaamu alkoi Heikillä toiseksi nopeimmalla ajalla ja samalla hän nousi kilpailun kärkeen. Viides erikoiskoe tuli neljänneksi nopeiten ja johtopaikka pysyi 1,1 sekunnin vahvuisena ennen Henri Hokkalaa. Perjantai-illan viimeisellä erikoiskokeella alkaneet jarrumurheet saivat jatkoa. Takajarrusatula rikkoutui ja vuoti jarrunesteet ulos. Tästä johtuen, kuudennen erikoiskokeen loppupuolella parivaljakon Citroenin perä roikkui vasemmalle kääntyvässä mutkassa, josta kaksikko pääsi vielä takaisin tielle.
 
Citroenin vanne ja vetoakseli kuitenkin rikkoutuivat ja matkanteko päättyi siihen. Flying Finn Future Star -valintakokeet jäävät siis tänä vuonna haaveeksi.
 
- Hyvin tuli siihen asti. EK5 puolivälissä katosivat jarrut ja sitten tultiin riskillä, siihen nähden yllättävän hyvä aika. Yritettiin taistella itsemme huoltoon, mutta EK kutosen loppuosalla sitten tuli läheltäpititilanne, joka ojasta noustessa rikkoi vanteen ja vetoakselin, selostaa pettynyt Heikki Koski-Lammi lauantaipäiväänsä.
 
Juho Koski-Lammin ja Arto Ala-Kokkilan kilpailu alkoi myös mukavasti perjantai-illalla ja yötauolla kaksikko oli sijalla viisi. Lauantaiaamun ensimmäisellä aika riitti yhdeksänteen sijaan, ja tämä selittyi spinnauksen muodossa. Tämän jälkeen alkoi nousu tulosluettelossa ja tauolla sijoitus oli neljäs. Erikoiskoe kahdeksan päätti kuitenkin Citroen-parin matkan ja auto päätyi katolleen ojaan.
 
- Ihan ok tuli siihen asti lukuunottamatta spinnausta, melko typerään virheeseen kisa kuitenkin päättyi, toteaa Juho Koski-Lammi.
 
Kuva: Susanna Rinne

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 70 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 70 pistettä NHD (R5)
3. Eerik Pietarinen / 35 pistettä (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 28 pistettä SaarUA (R5)
5. Juuso Metsälä / Matti Kangas 27 pistettä KeurUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa