Facebook Twitter Email Pinterest

Huovinen ja Romppanen uudella kalustolla Rallin SM-sarjaan

14.01.2020 / Joonas Huovinen Rallying tiedotus / Timo Louhelainen

Keski-Karjalan Urheiluautoilijoiden Joonas Huovinen lähtee tämän vuoden Rallin SM-sarjaan Peugeot 208 R2-autolla. Vierelle istahtaa jo usealta aiemmalta kaudelta tuttu kartanlukija, Joensuun Urheiluautoilijoiden Arto Romppanen. Kaksikko kilpailee viime kauden tapaan SM3-luokassa.

Vaihderikkaan viime kauden jälkeen Citroënin tilalle loppuvuodesta vaihtunut toinen ranskalainen on ensitesteistä lähtien sattunut hyvin kuljettajan käteen. Huovinen onkin ollut innoissaan uudesta kalustosta.

– Kyllähän se vielä enemmän kilpa-autolta tuntuu. Muun muassa ajo-ominaisuuksiltaan ja alustaltaan Peugeot on monta askelta edellä entistä. Yllättävän nopeasti auton kanssa on päästy sinuiksi, toki paljon vielä pitää ajaa, jotta sata prosenttinen luotto saadaan, mutta lähtökohdat ovat hyvät, Huovinen toteaa.

Tämän vuoden SM-sarjassa on edessä kuusi osakilpailua, joista kolme ajetaan talvella ja kolme kesällä. Kausi alkaa Rovaniemeltä, jossa ajetaan järjestyksessään 55. Arctic Lapland Rally 16.–18. tammikuuta.

– Ensimmäinen kilpailu uudella autolla tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen. Rovaniemellä on paljon pisteitä ja kilometrejä tarjolla, joten maaliin pitäisi selvitä, jotta saadaan hyvä startti kauteen, Huovinen laskeskelee.

– Uskon, että ollaan paljon valmiimpia kuljettajina kauteen kuin vuosi sitten. Nuotitukseen on tullut selkeyttä ja varmuutta, joka helpottaa prosessia. Koko kauden mittapuulla jos aletaan miettiä, niin kyllä siellä viiden nipussa pitäisi kauden päätteeksi olla pisteissä, jos kaikki menee suunnitellusti, Huovinen ennakoi.

– Harmaita hiuksia valmistautumiseen aiheutti kilpailua edeltävänä viikonloppuna oikuttelemaan alkanut uusi moottori. Tilalle laitettiin auton mukana tullut varamoottori, jolla lähdetään ainakin kauden avaukseen.

SM3-luokassa käydään jälleen kovaa vääntöä sijoituksia, onhan luokka täynnä nuoria kuljettajalupauksia, jotka tähtäävät ylempiin sarjoihin. Rovaniemellä SM3-luokassa on mukana 16 kuljettajaparia, kolmella eri automerkillä. Kilpailussa ajetaan kahden päivän aikana yhteensä 10 erikoiskoetta, joiden yhteismitta on reilu 200 kilometriä. 

Kilpailu käynnistyy perjantaina puolen päivän jälkeen ja tuolloin ajetaan viisi erikoiskoetta. Yhtenä ratkaisun paikkana voi olla lauantaiaamun ensimmäinen, yli 40 kilometrinen Siikakämän erikoiskoe, jossa ei voi olla enää unihiekkaa silmissä. Siikakämän jälkeen lauantaina on edessä vielä neljä erikoiskoetta ja ensimmäisiä kuljettajia odotetaan maaliin illalla seitsemän jälkeen. Huovinen ja Romppanen starttaavat matkaan numerolla 48.

RALLI SM KALENTERI 2020
16.-18.01. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
07.-08.02. SM Vaakuna-Ralli, Mikkeli
28.-29.02. SM Itäralli, Joensuu
12.-13.06. SM O.K. Autoralli, Kouvola
04.-05.09. SM Ralli, Oulu
25.-26.09. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki

Kuva: Timo Louhelainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 34 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Eerik Pietarinen / 25 pistettä (R5)
3. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 20 pistettä NHD (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 16 pistettä SaarUA (R5)
5. Niclas Grönholm / 13 pistettä ()

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi     

16.-18.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
  3. SM Itäralli
Joensuu 28.-29.2.
  4. SM O.K. Autoralli
Kouvola 12.-13.6.
  5. SM Ralli
Oulu 4.-5.9.
  6. Pohjanmaa SM-Ralli
Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa