Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen

25.01.2008 / Matti Rantanen

Lammin Matti Rantanen avasi perjantaina rallin SM-kauden vauhdikkaasti Rovaniemen Arctic Rallissa. Rantasen sijoitus kovatasoisessa isossa N-ryhmässä on avauspäivän jälkeen neljäs.

Tuotantoautoihin perustuvan ison N-ryhmän kuskien vauhti oli hurjaa, kun kisan neljä nopeinta kärkikuskia pitivät takanaan A-ryhmän WRC-autojen kuljettajat.

Matti Rantasen ero johdossa ajavaan Juha Saloon kasvoi pienten tekniikkaongelmien seurauksena 1.13,4 minuutiksi.
- Aivan kuten ennakoin ennen rallia, viime kauden mitalikolmikko, Salo, Jari Ketomaa ja Kosti Katajamäki olivat vahvassa vireessä. Ero kärkeen olisi toki ollut pienempi ilman voimansiirto-ongelmia, Rantanen myönsi.

- Ihmettelin pitkin päivää, kun kilpuri oli vaikea ajettava eikä se meinannut pysähtyä kovissa jarrutuksissa.

Ongelma kävi ilmi vasta kuuden EK:n jälkeen päivän viimeisessä huollossa.
- Huoltopaikalla mekaanikot ilmasivat keskilukkoa ja silloin huomasimme sen olevan rikki. Toivottavasti lauantaiaamun huollossa saamme ongelman korjattua. Sen jälkeen vauhtini olisi varmasti parempaa, Rantanen totesi.

- Toiseen ajopäivään lähdetään täysillä. Kolmantena ajava Katajamäki on meitä 24 sekuntia edellä. Jäljellä on vielä pitkiä pätkiä ja sen verran reilusti EK-kilometrejä, että tuon eron voi onnistuessaan ajaa kiinni.

www.mattirantanen.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa