Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

30.08.2008 / Juha Salo

Juha Salo liukasteli kakkoseksi Uudessakaupungissa

Uusikaupunki muokkasi asetelmat rallin SM-sarjan kauden päätös
kilpailua varten. Isossa N-ryhmässä mestaruustaistelu huipentuu
tasaisista lähtökohdista. Tänään varsinaissuomalaisilla ralliteillä ei
saatu ratkaisevaa eroa ryhmän pisteparemmuuteen. Mitsubishi-kuljettaja
Juha Salo kiri rallissa ryhmäkakkoseksi tiimikaveri Kosti Katajamäen
voittaessa 5,5 sekunnin marginaalilla. Yleiskilpailussa ännäläisillä
ei ylletty tällä kertaa kärkikolmikkoon. Kokonaiskilpailun voiton vei
WRC-kuljettaja Jukka Hiltunen.

Salon ja kartanlukija Mika Stenbergin kilpailu koki alussa takapakkia,
kun latua avannut kaksikko luisteli rallin yleisöerikoiskokeella
mutkan pitkäksi.
- Pätkällä oli shikaaniin mennessä märkä paikka. Mentiin kuin suksi
siitä suoraan. Ei sen ihmeempää, Salo kuvaili.
Vekslailussa Salon auto sammui ja aikaa kului. Liukastelun vuoksi
Katajamäen kolmen sekunnin kaula venähti 18,7 sekuntiin.

Salo ja Stenberg aloittivat kiritaistelun välittömästi huollon
jälkeen. Seuraavat kolme erikoiskoetta menivät
Salo-Katajamäki-taistelussa Salon nimiin. Ennen kahta ratkaisevaa
pikataivalta ero Mitsubishi Ralliart Finland -kaksikon välillä oli 5,6
sekuntia. Samalla karkkilalainen oli nostanut sijoituksensa ryhmän
kolmanneksi 1,2 sekuntia Matti Rantasen kakkospaikasta.

Katajamäki piti kuitenkin loppuun asti tiukasti kiinni kauden
avausvoitostaan. Salo puristi 5,5 sekunnin päähän kakkoseksi jättäen
Matti Rantasta loppukilometreillä 3,4 sekuntia.
- Ei kisaa miksikään helpoksi voi sanoa, saatiinhan koko ajan ajaa
kärkeä kiinni. Loppupätkillä pääsimme jo omalle tasollemme.
Ykkösautona riitti liukasta ja se näkyi välillä ajolinjoissa, Salo ja
Stenberg kertasivat.

Mestaruus ratkaistaan Mikkelissä kolmen viikon päästä. Katajamäki on
nyt johdossa yhden pisteen turvin ennen Saloa. Ensi viikonloppuna Salo
ja Stenberg ajavat Kiinassa maan mestaruussarjan toisessa
osakilpailussa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa