Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

26.09.2009 / Joonas Lindroos

Hyvinkäällä ajettavassa kauden viimeisessä SM-rallissa ensimmäisen päivän jälkeen sarjajohtaja Joonas Lindroos on kaksivetoisten luokan kolmantena. Hän on 1.01,9 minuuttia kärjestä jääneenä. Luokkaa johtaa Ville Hautamäki.

Ralli jatkuu huomenna ja ensimmäinen kilpailija starttaa reitille kello 8.31. Maaliin kilpailijat saapuvat klo 13.35 alkaen.

Joonas Lindroos ja hänen kartturinsa Jouni Lampinen tavoittelevat kolmatta peräkkäistä suomenmestaruutta. Mestaruuden varmistumiseksi heille riittää neljäs sija ja siksi he ovatkin ajaneet turhia riskejä ottamatta. Hopeasija ja nuorten luokan mestaruus varmistui jo edellisessä osakilpailussa Keravalla. Kullan ja hopean välinen taistelu on kahden kauppa Lindroosin ja Anssi Tawastin välillä. Kolmannesta sijasta taistelevat ovat jo niin kaukana takana, että he eivät häiritse kärkikaksikkoa.

-Ollaan ajettu ihan rauhassa muiden ajoa tarkkaillen. Kolmella ensimmäisellä pätkällä oli jarrujen kanssa ongelmaa, kun ne olivat takapainoiset, muuten olen päivän tulokseen tyytyväinen, kertoo Joonas päivän kulkua.

Lisätietoja:
Tero Tuiskula
Lindroos Racing Tiedotus
040 503 2278
tero@lindroosracing.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa