Facebook Twitter Email Pinterest

SM3-luokassa Joonas Lindroos vauhtimittarina nuoremmille

12.03.2014 / SM3-luokassa Joonas Lindroos vauhtimittarina nuoremmille

sm3_podium_lindroos.jpg


Kaksivetoisten R2-luokassa on mielenkiintoinen tilanne. Vanha konkari Joonas Lindroos, siis sekä kaksivetoisten että junioreiden suomenmestari aikanaan ja myös nelivetoisten SM-hopeamitalisti, on takaisin kaksivetoisiin palattuaan oivallinen vauhtimittari muille. Lindroos nappasi nyt jo kauden toisen voittonsa, Rovaniemellä avauskisassa tekniset ongelmat veivät voittomahdollisuuden.

Mikkelissä Lindroos vielä kärsi joistain pienistä ongelmista, mutta ne eivät sentään ajamiseen liikaa vaikuttaneet. Sen sijaan Joensuussa Lindroos oli "elementissään". Auto oli kunnossa ja mies näytti ja kuulosti tyytyväiseltä koko loskaisen päivän.
"Oli paljon helpompi ajaa nyt, kun oli selkeästi soralla tuo tie. Renkaille tosin oli varmasti todella rankka erikoiskoe", kertasi flunssainen Lindroos erikoiskokeen 6 maalissa.
Lindroos teki koko päivän tasaista työtä. Muutama sekunti kerrallaan jämsäläinen repi eroa muihin. Maalissa voittomarginaali oli 20 sekuntia.

Lindroosin takana on iso nippu nuoria kuljettajia, jotka ovat kaikki alle 25-vuotiaita. Vauhti alkaa kaikilla olla jo melko kovaa, mutta vielä Joensuussa ei Lindroosin vauhtiin ollut heillä konsteja. Aivan mahtavaa työtä tekivät vasta kolmatta Ralli SM -kisaa ajanut jokelalainen Teemu Suninen sekä merimaskulainen Samuli Vuorisalo. Heillä oli tiukka sekuntitaistelu kakkos- ja kolmospaikasta. Suninen oli kahden pätkän jälkeen toinen ja Vuorisalo oli 4,6 sekuntia perässä. Kaksi pikataivalta myöhemmin Vuorisalo meni ohi, eroa oli 0,8 sekuntia ennen ek:ta 6.
"Pikkutie liukasteltiin penkasta penkkaan, aika liukasta on tällä hetkellä. Sen verran on tien päällä pöperöä, ettei meinaa tietää, miten se auto aina käyttäytyy", totesi Vuorisalo vielä neljännen erikoiskokeen jälkeen.

Erikoiskokeilla 5 ja 6 Vuorisalo joutui taipumaan, ero Sunisen eduksi oli 0,9 sekuntia. Viimeistä edellisellä eli seitsemännellä erikoiskokeella Suninen hävisi Vuorisalolle, joten viimeiselle pätkälle lähdettäessä kaksikon ero oli 6,7 sekuntia.

Kovasta yrityksestään huolimatta Suninen ei onnistunut päihittämään Vuorisaloa, joka oli maalissa luokan kakkonen 20 sekuntia Lindroosille hävinneenä. Suninen pienensi eroa, mutta jäi kisan kolmanneksi vain 0,8 sekuntia Vuorisalosta.
"Kyllä se vähän harmittaa, että kakkossija hävittiin. On ollut hieno kisa, ja paljon kehitystä sekä oppia tullut", harmitteli Suninen.

Joensuun SM Itärallissa Lindroosille merkittiin kolme ek-pohja-aikaa, Henri Haapamäki ja Samuli Vuorisalo olivat kumpikin kahdella nopein, yhden ja viimeisen erikoiskokeen nopein oli Olli Lahti. Lopputuloksissa Olli Lahti oli neljäs, Joonas Tokee oli viides ja Henri Haapamäki nappasi kuudennen sijan.
"Ei lähtenyt kisa hyvin käyntiin. Meillä on standardinasta, ja reitti on semmoista kuraa, että ei tullut ajosta mitään. Edestä perään vaihdeltiin renkaita sitten ristiin", tiivisti Haapamäki päivänsä.

AKK:n Driver Academyn valmennettava Joonas Tokee ajoi myös erittäin hyviä erikoiskoeaikoja ja paransi koko ajan loppua kohti Näin tasaisessa luokassa sijat 2-7 eivät näemmä Joensuussa riittäneet viidettä sijaa ylemmäksi. Tokee on kuitenkin vasta noussut junioreista SM-sarjaan, joten alku ainakin näyttää oikein lupaavalta.
"Pöperöä oli todella paljon, ja luisteltiin aika paljon. Tuntui, että ei olisi nastoja takarenkaissa ollenkaan. Viimeisille erikoiskokeille lähdetään ajamaan sitten oikein tosissaan", lupaili Tokee vielä kisan puolivälissä.

TULOKSIA:
1. Joonas Lindroos-Pasi Kilpeläinen ESRC/EspooUA Citroën 53.31,3; 2. Samuli Vuorisalo-Eetu-Pekka Hellstern KySUA/TamUA Ford + 20,0; 3. Teemu Suninen-Juha-Pekka Jauhiainen HyUA Ford + 20,8; 4. Olli Lahti-Mikael Korhonen NokUA/LahUA Citroën + 27,5; 5. Joonas Tokee-Jani Salo OrSUA/AlavUA + 29,4; 6. Henri Haapamäki-Juha Lummaa SAU/NokUA Citroën + 54,8; 7. Henri Kolsi-Antti Linnaketo LahUA/AAU Ford + 1.08,7; 8. Jori Nousiainen-Tero Rönnemaa LapinlAU/RaisUA Ford + 1.43,8; 9. Max Vatanen-Rami Suorsa TuupoMK/UA Ford + 2.13,9; 10. Petri Itkonen-Janno Older TerUA Citroën + 4.01,4

SM-PISTETILANNE osakilpailun 3/6 jälkeen
1. Joonas Lindroos 63,5 pistettä; 2. Henri Haapamäki 60; 3. Samuli Vuorisalo 57,5; 4. Teemu Suninen 44; 5. Matias Kauppinen 37; 6. Henri Kolsi 36,5; 7. Max Vatanen 34,5; 8. Joonas Tokee 24; 9. Olli Lahti 23; 10. Jori Nousiainen 23 pistettä.

Alle 25-vuotiaat kuljettajat, jotka kilpailevat AKK:n WRC3-luokan palkintoautosta, ovat kolmen osakilpailun jälkeen Henri Haapamäki, Samuli Vuorisalo sekä Teemu Suninen. Lopullisesti tilanne ratkaistaan Lapualla kesäkuun 14. päivä ajettavan Lapua-rallin jälkeen. Sääntöjen mukaan neljän osakisan jälkeen luokan viiden parhaan joukossa olevat alle 25-vuotiaat kuljettajat saavat kutsun testitilaisuuteen, jossa autourheilun huippuosaajat valitsevat voittajan.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa