Facebook Twitter Email Pinterest

Jarkko Miettinen

02.10.2006 / Jarkko Miettinen

Ralliautoilija Jarkko Miettisen minimitavoite ralliautoilun SM-sarjan päätösosakilpailusta täyttyi. Miettinen sijoittui kartturinsa Mikko Markkulan kanssa ison N-ryhmän kolmanneksi.

- Voitosta lähdettiin totta kai ajamaan, mutta aika pian oli selvää, ettei meillä ollut asiaa aivan terävämpään kärkeen. Neljännen erikoiskokeen lähdössä vaihdelaatikosta katosi kakkosvaihde ja sitä kautta voitiin sanoa hyvästit voittokamppailulle. Näissä kapinoissa ei ole varaa antaa yhtään tasoitusta muille, sillä taso Suomen N-ryhmässä on todella kova. Muutoin saatiin alle suht ehjä kilpailu, Jarkko summaa.

Miettisen mukaan kilpailun reitti oli vaativa ja etenkin sunnuntain osuus oli erityisen nautittava.

- Sunnuntai oli vähän sellaista ajelua, kun eteen ja taakse oli aamulla lähes minuutti. Onneksi pätkät olivat hienoja, niin päivä oli oikeastaan aika mukava. Hyvällä autolla oli mukava päästellä rennosti ilman paineita. Tärkeätä oli, että saimme alle paljon kovavauhtisia kilometrejä, sillä Aasiassa ajetaan pääsääntöisesti hitaammilla ja huonokuntoisemmilla teillä. Suomessa saa pidettyä hyvin tuntumaa huippunopeisiin teihin, hän vertailee.

Vaikka rallikausi Suomessa on ohitse, on Miettisellä edessään vielä kauden pääsarjan, Aasian-tyynenmeren rallimestaruussarjan osakilpailu marraskuun lopulla Kiinassa.



www.jarkkomiettinen.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa