"$lang='en'""$lang='en'"
SuomeksiIn English

 

kumppanit_pysty.jpg

Esapekka Lapin komennossa aloitettiin

p-akk-lappi.jpg

Ralli SM -sarjan 3/7 osakilpailussa, SM Vaakuna-rallissa ajettiin tänään perjantaina yksi erikoiskoe, joka oli noin 11-kilometrinen ja alkoi näyttävästi Mikkelin Raviradalta mm. kaupungin upeimman ilotulituksen tahdittamana.

Kaksi edellistä SM-osakilpailua voittanut naarajärveläinen Esapekka Lappi näyttää jatkavan siitä, mihin edellisessä kisassa jäätiin. Avauserikoiskokeelle Lappi täräytti 5,3 sekunnin pohjat ennen Juha Saloa. Lappi oli ennen kisan starttia erittäin luottavaisella mielellä ja tyytyväinen siihen, että oli keskiviikkona ajetuissa testeissä saanut auton alustaa parannettua huomattavasti.
"Eihän tämä ollut näemmä toiminut yhtään kunnolla alkukaudesta. Nyt on hienoa laskea, auto on todella helppo ja miellyttävä ajaa. Reitti on täällä Mikkelissä kuitenkin nyt erittäin haastava. Tosi tarkasti on ajettava, ettei tule virheitä. Rytmi vauhti vähän väliä, tien luonne muuttuu, ja kaikkea mahdollista", pohdiskeli Lappi juuri ennen starttia.

Avauspätkän jälkeen Lappi oli oikein tyytyväinen, vaikka tilanteita oli ollut hänelläkin.
"Pirun vaikeaa oli. Välillä mentiin niin sivuluisussa, että oli pakko katsoa sivuikkunasta missä mennään, mutta hienoa tämä on...."

Juha Salo on uudessa tilanteessa SM-sarjan alkukaudella. Vaikka kakkossijat eivät ole huonoja sijoja kahdesta ensimmäisestä, on miehestä helposti nähtävissä, ettei tilanne oikein tyydytä hallitsevaa mestaria.
"No, näillä nyt mennään mitä on. Sain parannettua minäkin aika lailla alustaa, joten ihan luottavaisella mielellä lähden kisaan", jutteli Salo vielä ennen starttia.

Ykköspätkän jälkeen Salo päästeli ärräpäitä. Ei ollut alkanut kisa ollenkaan mieluisasti.
"Ihan meni pieleen. Pari kertaa meni pahasti penkkaan, eikä sopinut meille ollenkaan. Homma kaatui nyt yliyrittämiseen", puuskahti Salo.

Mikko Pajunen oli avauserikoiskokeen kolmanneksi nopein. Lappiin jäi eroa 7,7 sekuntia. Pajunen kuten niin moni muukin valitti, että tie oli pöpperöinen ja pehmeä. Oli vaikea saada renkaisiin pitoa.
"Huomenna otetaan uusi rähinä päälle", lupasi Pajunen.

Kaksivetoisissa nopein oli Jussi Vainionpää, joka voitti kauden avauskisan Riihimäellä, mutta Rovaniemellä tuli moottoririkon vuoksi keskeytys. Nyt alkoi oululaisen kisa ainakin ajallisesti paremmin.
"Aika oli hyvä, mutta ihan vaikeaa oli ajaa. Päivällä nuotitettiin ja nyt ajettiin ihan pimeässä, vaikeaa oli", tunnusti Vainionpää.

SM-sarjan ulkopuolinen kuljettaja Jarkko Savolainen oli toinen jääden 0,3 sekuntia Vainionpäästä. Joonas Lindroos pienemmän kaksivetoisten luokan parhaalla ajalla oli kolmas.
"Oikein hienosti tuli, olen todella tyytyväinen", hymyili Lindroos.

Jaro Kinnunen oli neljäs 5,1 sekuntia pohjista. SM-pisteissä kakkosena oleva Ville Hautamäki sen sijaan ruoski itseään rajusti omasta mielestään heikosta suorituksesta, eroa kärkeen tuli peräti 14,5 sekuntia.
"Oli ihan hirveetä pumppaamista, ei tullut ajosta mitään."

SM Vaakuna-ralli jatkuu huomenna lauantaina klo 10.00, jolloin kilpailijat lähtevät päivän neljälle erikoiskokeelle, joilla on pituutta peräti noin 100 km. Maaliin heitä odotetaan noin kello 17.00.

TULOKSIA EK:n 1/5 jälkeen

SM1-luokka
1. Esapekka Lappi Ford 7.29,2
2. Juha Salo Mitsubishi + 5,3
3. Mikko Pajunen Subaru + 7,7
4. Jussi Tiippana Mitsubishi +16,5
5. Ari Vihavainen Mitsubishi + 17,1
6. Riku Tahko Mitsubishi + 20,6
7. Joni Nikko Mitsubishi + 20,6
8. Arto Juolahti Mitsubishi + 25,3
9. Jarkko Särkkä Mitsubishi + 26,3
10. Jari Latvala Mitsubishi + 27,8

Kaksivetoiset SM2 + SM3
1. Jussi Vainionpää Honda (SM2) 8.12,5
2. Jarkko Savolainen Honda (SM2) + 0,3
3. Joonas Lindroos Citroën (SM3) + 2,8
4. Jaro Kinnunen Honda (SM2) + 5,1
5. Kalle Pinomäki Renault (SM2) + 7,1
6. Andreas Amberg Ford (SM2) + 7,7
7. Ville Hautamäki Honda (SM2) + 14,5
8. Risto Immonen Citroën (SM3) + 16,3
9. Juho Annala Citroën (SM3) + 19,4
10. Kristian Yritys Citroën (SM3) + 23,6