Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan mitaleista tulossa kova kamppailu Porvooossa
Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (RSJM) kauden kuudes osakilpailu ajetaan SM Porvoon Autopalvelu Rallin yhteydessä tulevana lauantaina 26. syyskuuta. Junioreiden mestaruudesta on luvassa mielenkiintoinen vääntö kolmen ehdokkaan välillä. Nuorten SM:n puolella mestaruus ratkesi jo aiemmin kesällä, mutta muut mitalit ovat vielä ratkaisematta ja niistä varmasti kamppaillaan vielä tiukasti.
Porvoon finaalissa kuljettajille on luvassa kymmenen erikoiskoetta, joilla mittaa on yhteensä noin 80 kilometriä. Erikoiskokeista vain yksi ajetaan kahdesti ja erikoiskokeiden mitat ovat kenties hieman lyhyempiä kuin mihin lähivuosina on totuttu. Se tarkoittaa sitä että isku on oltava päällä heti erikoiskokeen alusta, ei voi odotella että ajomaitti löytyy erikoiskokeen edetessä.
Kisa starttaa Porvoon Taidetehtaalta lauantaina klo 10:01 ensimmäiselle neljän erikoiskokeen lenkilleen. Lenkin erikoiskokeista viimeinen ajetaan puoliltapäivin yleisöerikoiskokeena Kokonniemen alueella, Porvoon keskustan tuntumassa. Sen jälkeen on lyhyt siirtymä huoltoon, joka sijaitsee Kokonniemen laskettelukeskuksen pysäköintialueella.
Kisan keskimmäinen lenkki sisältää kolme erikoiskoetta, joiden jälkeen saavutaan jälleen huoltoon klo 15 jälkeen. Kisan, sekä kauden kolmen viimeisen erikoiskokeen jälkeen maaliin saavutaan Taidetehtaalle noin klo 18:30 aikaan.
Nuotituspäivälle on ennustettu sateita, kuten kisapäivä lauantaillekin, mutta kisapäivän sateet lienevät määrällisesti jotakin ajoittaisen tihkusateen tai harmaan taivaan väliltä. Tienpinta pysynee siis kaikille sopivasti kosteana, eikä irtosora ole kiusana.
Junioreiden mestaruudesta luvassa varsin mielenkiintoinen vääntö
Juniorien pisteistä voidaan kilvoitella kuudessa eri luokassa ja pisteet määräytyvät oman sijoituksen mukaisesti kyseisessä sarjaluokassa. Sarjan kuudesta osakilpailusta loppupisteisiin lasketaan autokunnittain neljä parasta pistemäärää. Kärkipaikkaa Porvooseen suunnattaessa pitää Suomi Cupin puolelta BMW M3:lla kaksikko Lauri Heikkinen (NilUA) - Esko Lappalainen (NilUA).
Toisena pisteissä vaanii SM3-luokassa tapahtumarikasta kautta ajava kaksikko Vili Hakala (KemUA) - Tero Korhonen (RoRa). Ford Fiesta Rally4:lla kisaava autokunta on 13 pistettä keulapaikkaa perässä. Kolmantena pisteissä on Hakalan tavoin SM3-luokassa kisaava autokunta Lauri Halonen (MhMK) - Niklas Heino (MhMK) Peugeot 208:llaan, joilla eroa kärkeen on 21 pistettä.
Halonen on onnistuneen kesäkauden myötä napsinut hyvät pisteet kolmesta kilpailusta ja Porvoosta saadaan pisteet täysimääräisenä matkaan. Voitosta voi saada 25 pistettä, joten Halosella on mahdollisuus nousta Heikkisen ohi. Heikkinen kykenee pistepottiaan kasvattamaan ainoastaan jos voittaa luokkansa, silloin mestaruus on hänen.
Hakalan tilanne on hieman monimutkaisempi, vaikka kauden päätöksestä tulisi luokkavoitto, voi hän nousta ainoastaan samaan pistemäärään jossa Heikkinen on nyt. Tasapistetilanteessa ratkaisevat voittojen määrä, kakkostilojen määrä jne. ja lopulta jopa nekin kisat joita ei huomioida loppupisteisiin.
Siinä tilanteessa Heikkinen turvaisi niskalenkin Hakalasta ajamalla Porvoossa luokkansa kolmen kärkeen. Heikkisen urakkaa hankaloittamaan ilmoittautui 22 muutakin autokuntaa Suomi Cupin puolelle, joka on suurin lukema pitkiin aikoihin, mukana esimerkiksi tämän ja viime vuoden F-Cupin mestari Eerik Pietarinen.
Kultakamppailu on kolmen autokunnan vääntö, mutta mitaleille on vielä sauma myös SM3-luokassa ajavalla Mauri Ampujalla (ValUA). Heikkinen - Lappalainen autokunnalla hopea on käytännössä varma, koska Hakala ja Halonen eivät voi molemmat nousta ohi.
Nuorissa Holopainen ollut pitelemätön tähän asti
Nuorten SM-pisteistä mitellään SM4-luokan sisällä, jonka tuloslistalta nuorten pisteistä ajavat poimitaan omalle taulukolleen. Aaron Holopainen (TTR) - Toni Koskela (MäntsMK) varmistivat mestaruuden Toyota Auriksellaan jo Jyväskylässä kesäkuussa. Kiteellä kaksikko jatkoi voittoputkeaan vaikka oma pistepotti ei enää kasvakaan, kun maksimipisteet neljästä laskettavasta kisasta olivat täynnä jo ennestään.
Holopaisen autokunta syö kuitenkin muilta mahdollisia maksimipisteitä pois ja tässä kohtaa rooli voi olla merkittävä. Holopainen käy SM4-luokan mestaruudesta Miska Tuomisto (KeurUA) - Jukka Rasi (KeurUA) kaksikkoa vastaan kovaa taistelua ja käytännössä autokunnista ylemmäksi lopputuloksissa päätyvä on SM4-luokan mestari. Nämä autokunnat ovat tällä kaudella olleet selkeästi muita edellä vauhdillisesti ja sen myötä Nuorten puolellakin Holopaisen takana muiden paras suoritus on antanut vain 18 pistettä.
Pistekakkosena starttaava Rasmus Pentti (LMM) on hyvä ehdokas Nuorten hopealle, siinä määrin tasaisen hyvää on vauhti ollut kauden mittaan. Vähintään neljän sakkiin olisi ajettava jotta pistetili karttuu, mutta korkeamillekin pisteille voisi olla vielä tarvetta.
Kolmospaikkaa pitävä Joona Ylipahkala (RoiUA) voi olla kolmospaikkansa kanssa vielä kovilla, sillä neljäntenä pisteissä oleva Vili Hyytiäinen on saanut pisteitä vasta kolmesta kisasta ja muodostaa vielä uhkan jopa hopeasijaakin ajatellen. Sama tilanne on pisteen verran Hyytiäisen takana olevalla Matias Nevalaisellakin (JoeUA) ja Nevalaisen tapaus onkin varsin mielenkiintoinen kaikkineen.
Nevalaisen suoritus hylättiin Kiteen kisassa ja oletuksena oli, että hylkäyksestä tuleva nolla on laskettava sarjapisteisiin mukaan. Ralli SM:n ja Nuorten SM:n kohdalla tätä sääntöä ei kuitenkaan löydy, se löytyy ainoastaan Juniori SM:n ja Suomi Cupin säännöstöstä. Sen perusteella Nevalainen onkin vielä jopa hopeataistossa mukana.
Suomi Cupissa Lauri Heikkinen saa kovia kirittäjiä
Suomi Cupissa loppupisteisiin lasketaan kaikista seitsemästä Ralli SM -osakilpailusta viisi parasta tulosta per kuljettaja. Lauri Heikkinen (NilUA) - Esko Lappalainen (NilUA) BMW M3:llaan sinetöi toisen perättäisen tittelinsä jo Kiteellä. Koska Juniori SM kiinnostaa myös, on kaksikko mukana vielä Porvoossakin, mutta kirittäjiä on tällä kertaa todella runsaasti ja vieläpä melkoisen kovatasoisia.
Sarjatilanteessa kärkipaikkaa pitää Heikkisen autokunta 86 pisteellä. Kakkosena on 52 pisteessä Reijo Muhonen (SLUA) BMW 130:llä. Kolmosena 50 pisteessä on Toyota Starletillaan Petteri Salminen (TerUA), jolla on 50 pistettä kahdesta voitosta. Nelospaikalle 47 pisteeseen nousi Kiteellä Tero Hanninen (THU-Team) Opel Astra F GSi:llä. Salminen ei ole mukana Porvoossa, joten hopeasija ratkotaan Muhosen ja Hannisen autokuntien kesken.
Porvoossa Suomi Cupin kisaajia on kaikkiaan 23 autokuntaa. Mukana on kovia menijöitä kuten Eerik Pietarinen (SiAK) Toyota Corolla GT:llä, Joni Nikko (LaihUA) BMW 325:lla ja Jarkko Ojala BMW M3:lla.
Lisäksi mielenkiintoiset lähiseutujen kuljettajat Antti Laakkio (MäntsMK) Toyota Starletilla, sekä Sami Laurila (MäntsMK) Toyota Corollalla voivat hyvinkin iskeä kiilaa kärkipään taistoihin. Kympin kärkeen ei mennä tässä kisassa puolivaloilla, se on varmaa.
Masters Cupissa Juha Salo vahvoilla
50 vuotta täyttäneiden Masters Cupissa pisteet määräytyvät sen mukaan, mikä sijoitus on ollut omassa sarjaluokassa (SM1-SM5 tai Suomi Cup). Pisteet huomioidaan kauden kaikista seitsemästä SM-osakilpailusta.
SM5-luokassa ajava Juha Salo on Masters Cupin kärjessä 100 pisteellään, toisena pisteissä oleva Jarkko Hosike on saanut kasattua 88 pistettä. Salon tavoin SM5-luokassa kisaava Hosike on Salon ainoa uhka Mastersin kokonaisvoitossa. Kolmospaikalla pisteissä on Suomi Cupin puolella ajava Reijo Muhonen, jolla on koossa nyt 52 pistettä.
Kaudella 2026 Ralli SM -sarjan suorat lähetykset esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat sekä kaikki muu rallin seuraamiseen löytyy sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi. Koostelähetykset esitetään kilpailun jälkeisenä sunnuntaina Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa.
Ilmoittautuneiden lista »
SM Porvoon Autopalvelu Ralli: reitti & aikataulu
Kilpailun aikataulu
Lauantai 26.9.
10:01 LÄHTÖ Taidetehdas
10:31 EK1 Särkijärvi (8,25 km)
11:00 EK2 Huhti (10,80 km)
11:37 EK3 Kerkkoo 1 (3,50 km)
12:06 EK4 Kokonniemi (0,75 km)
12:17 HUOLTO Kokonniemi (40 min)
13:41 EK5 Laukkoski (14,90 km)
14:06 EK6 Rantala (7,90 km)
14:50 EK7 Kerkkoo 2 (3,50 km)
15:18 HUOLTO Kokonniemi (40 min)
16:54 EK8 Rahikko (8,23 km)
17:18 EK9 Tarkki (10,60 km)
17:52 EK10 Luhti (10,70 km)
18:35 MAALI Taidetehdas
20:00 ILOTULITUS Taidetehdas
Reitti
Lataa kilpailun reittikartta tästä.
Reittikartta Google Mapsissa.
Lataa kilpailun aikataulu tästä.
Liput
Osta liput ennakkoon Coregoshopista.
Katsojat
www.rallism.fi
www.porvoonautopalveluralli.fi
FlyingFinn.tv
Rallin SM-sarjan suorat lähetykset kaudella 2026 esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tutustu palveluun osoitteessa www.flyingfinn.tv.
Pistetilanteet
RSJM (5/6 osakilpailua)
1. Lauri Heikkinen 86p
2. Vili Hakala 73p
3. Lauri Halonen 65p
4. Mauri Ampuja 55p
5. Tero Hanninen 47p
Nuorten SM (5/6 osakilpailua)
1. Aaron Holopainen 100p*
2. Rasmus Pentti 61p
3. Joona Ylipahkala 52p
4. Vili Hyytiäinen 46p
5. Matias Nevalainen 45p
Suomi Cup (6/7 osakilpailua)
1. Lauri Heikkinen 86p*
2. Reijo Muhonen 52p
3. Petteri Salminen 50p
4. Tero Hanninen 47p
5. Mikko Viitanen 40p
Masters Cup (6/7 osakilpailua)
1. Juha Salo 100p
2. Jarkko Hosike 88p
3. Reijo Muhonen 52p
4. Mikko Nevalainen 37p
5. Kees Burger 30p
*= Varmistanut mestaruuden
Ralli SM -kalenteri 2026
1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli (RSJM)
2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki (RSJM)
4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra (RSJM)
5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä (RSJM)
6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee (RSJM)
7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo (RSJM)
Yhteystiedot
Lajivastaava
Simo Tuunanen
simo.tuunanen@autourheilu.fi
040 077 1777
Kaupallinen johtaja, AKK Sports
Paula Paappanen
paula.paappanen@autourheilu.fi
050 473 7741
MEDIAN YHTEYSTIEDOT
Patrick Rupponen
lehdistöpäällikkö, Ralli SM -sarja
+358 40 683 7983
patrick.rupponen@autourheilu.fi
Tuula Mettälä
lehdistöpäällikkö, Porvoon SM-ralli
+358 40 903 0174
tmettala10@gmail.com
Seuraa Ralli SM -sarjaa
www.rallism.fi
Facebook
Instagram
YouTube
Twitter
TikTok
Seuraa SM Porvoon Autopalvelu Rallia
www.porvoonautopalveluralli.fi
Facebook
Instagram
TikTok
Sportity
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

















