Ralli SM -sarja 2010
Ralli SM -sarja uudistui voimakkaasti kaudelle 2009. Siirtyminen yksityyppirenkaisiin, uusi luokkajako ja uudet mestaruudet muuttivat sarjan ilmettä niin kilpailijoille kuin yleisöllekin. Kaudelle 2010 muutokset eivät ole aivan yhtä radikaaleja, mutta muun muassa uusi pistelaskujärjestelmä tuo varmasti oman jännityksensä kauden kulkuun.
Ralli SM -sarja on suomalaisen autourheilun huippusarja, joka nauttii myös suurta kansainvälistä arvostusta. Sarjassa ajetaan vuosittain seitsemän osakilpailua, joista ensi kauden aikana neljä talvella ja kolme kesällä. Osakilpailut ajetaan kuudella paikkakunnalla eli Rovaniemen sarja-avauksessa ajetaan kahden päivän aikana kaksi erillistä SM-osakilpailua. Suomenmestaruudet jaetaan erikseen kaksi- ja nelivetoisissa, molemmissa erikseen kuljettajille, kartanlukijoille ja tiimeille.
Lisäksi kaksivetoisten luokassa ajetaan Nuorten Suomenmestaruudesta. Mestaruutta tavoittelevat automaattisesti ilman erillistä ilmoittautumista kaikki sarjaan ilmoittautuneet, kilpailuvuoden aikana enintään 25 vuotta täyttävät kuljettajat.
Kaksivetoluokka
Ralliautoilun suomenmestaruuksista ajetaan kaudella 2010 kahdessa eri luokassa: kaksi- ja nelivetoluokissa. Kaksivetoisten SM2-luokassa ajetaan seuraavat tekniset määräykset täyttävillä autoilla:
Ryhmä N, FIA R2, FIA R3 ja FIN R enintään 2000 cm3; lisäksi luokassa saa kilpailla niin kutsutuilla Super 1600 -autoilla, mutta niiden kuljettajat eivät ole oikeutettuja SM-pisteisiin.
Nelivetoluokka
Nelivetoluokassa eli SM1:ssä kilpaillaan yli 2000 cm3 N-ryhmäläisillä ja Super 2000 Rally -säännöt täyttävillä autoilla.
Suomi Cup
Ralli SM -osakilpailuiden ohessa ajetaan myös Suomi Cup. Suomi Cupin neljässä luokassa kilpailevat niin nelivetoiset A-ryhmäläiset (mukaan lukien WRC-autot), entiset 1400 Rally Trophy -autot, V1600-autot kuin F-ryhmä.
Luokka SC3 FIN R 4WD ja ryhmä A yli 2000 cm3 (sis. WRC-autot)
Luokka SC4 FIN R ja ryhmä A enintään 1400 cm3
Luokka SC5 V1600
Luokka SC6 ryhmä F, kuutiotilavuus vapaa
Lisäksi järjestäjä voi halutessaan ottaa mukaan lisäluokkia, kuten A-junioriluokat tai Historic-autot.
Katso myös Ralli SM -sarjan sarjasäännöt!