Teiskosten kilpailukausi 2005 käynnistyy Lapissa
Kuluneella kaudella 2004 menestyksekkäästi Italiassa ja
Englannissa kilpaillut Aki Teiskonen lähtee uuteen kauteen uusin
haastein. Oppeja maailmalta hakenut nuorukainen tähtää tulevalla
kaudella ehjän SM-sarjan läpivientiin ajokkinaan uuden uutukainen
Mitsubishi EVO VIII. Vielä varsin vähäisestä neliveto kokemuksesta
huolimatta Aki lähtee haastajana vauhdittamaan kovatasoisen ison
N-ryhmän kanssa kilpailijoitaan. Iso N-ryhmä on nousemassa sarjan
pääluokaksi, sillä auto valikoima on saanut lisäväriä ja luokkaan
on tulossa runsaasti uusia kuljettajia. Kauden avaus Arctic Rally
tulee olemaan tutustumista uuteen kalustoon ja valmistautumista
helmikuussa ajettavaan Ruotsin MM-ralliin.
- Päädyin ajamaan MM-rallien lisäksi myös SM-sarjaa, sillä sain
järjestymään huippukaluston Printsport Racingin pajalta. Auto on
uusi ja ajamaton, joten sillä on hyvä lähteä kisaamaan. Räikkösen
pajalla on tehty hyvää työtä, joten kaluston valinnan suhteen olen
hyvin luottavainen. Liian suuria odotuksia sarjan suhteen en
kasaile painolastiksi. Pyrin ajamaan ehjän sarjan ja tavoittelen
maalilippua jokaisessa kisassa. Kunhan pääsen sinuiksi auton kanssa
niin eiköhän sitä vauhtiakin ala löytyä, kertoilee Aki.
SM-sarja jatkuu ohjelman mukaisesti Mikkelissä ja sen jälkeen
Akin kotimaisemissa Laukaalla Peurunka -rallissa. Kauteen sisältyy
toki muutakin ohjelmaa! Mestaruussarjan lisäksi pyrkimyksenä on
ajaa kolme - viisi MM-rallia, joiden suhteen ohjelma on osin vielä
tässä vaiheessa hieman avoin. Varmuudella Aki osallistuu Ruotsin ja
Suomen MM-ralleihin, joista ainakin Ruotsissa ajokkina tulee
olemaan sama auto, jolla hän kiertää kotimaan kisoja. Naapurimaan
MM-ralliin Aki lähtee hakemaan tuntumaa ison N-ryhmän vauhtiin
korkeimmalla mahdollisella tasolla.
- Odotan innolla pääsyä MM-starttiin. Lapin reissu tulee olemaan
hyvää treeniä ja tutustumista uuteen autoon Ruotsin kisaa silmällä
pitäen. Kävimme viime talvena nuotittamassa Ruotsissa ja toivonkin,
että tuleva kisa ajetaan suurin piirtein samoille teillä. Paljon on
hommia edessä, joten täytyy nöyrin mielin jatkaa ajotaidon
kehittämistä nelivetoautolla, tuumailee Aki tulevasta kaudesta.
Akin kartturina jatkaa kaudella 2005 velimies Miika, jonka
kanssa yhteistyö on hioutunut ammattimaiseksi työskentelyksi
yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Matka kohti
ammattilaisuutta jatkuu suunnitellusti ja hallitusti. Uralla
eteenpäin pyrkiminen on aina ollut kovaa työtä ja vaatii runsaasti
kärsivällisyyttä sekä malttia. Aki ja Miika ovat mieltäneet kaiken
tämän, eivätkä anna ulkoisten paineiden vaikuttaa omien
päämääriensä toteuttamiseen. He jatkavat yhdessä valitsemallaan
tiellä kohti rallimaailman huippua.
Aki ja Miika kiittävät yhteistyökumppaneitaan ja kaikkia teitä,
jotka olette olleet myötä vaikuttamassa kauden onnistumiseen. Ei
ole mahdollisuuksia menestyä ilman ympärillä olevia osaajia. Ilman
teitä rattaat eivät pyöri eikä matka etene!
Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2005!