"$lang='en'""$lang='en'"
SuomeksiIn English

 

Jaro Kinnusen tavoite kolmen sakkiin

Jaro Kinnunen46.jpg

Jaro Kinnunen ja kartanlukijansa Mikael Korhonen olivat talvikauden loppupuolella jo hyvässä vauhdissa. Kuva: Jarno Saari

Espoolainen Jaro Kinnunen odottelee jo kovasti sorateille pääsemistä. Ralli SM -sarjan SM2-luokan pistetaulukossa talven neljän osakisan jälkeen neljäntenä oleva Kinnunen sai alkukaudesta taistella teknisten ongelmien kanssa erityisesti Rovaniemen kisoissa. Mikkelissä ja Kouvolassa suunta on ollut vahvasti ylöspäin. Mikkelissä Kinnunen oli kolmas luokassaan ja Kouvolassa jo kakkonen. Onko samanlaista kehitystä odotettavissa myös Hämeenlinnassa Vanajanlinna Rallissa?
"Kaipa se virallinen tavoite on kolmen joukkoon pääseminen, mutta en minä ylimääräistä stressiä ota näistä asioista. Olemme jo pitkään yrittäneet tehdä hommia mahdollisimman huolellisesti ja hyvin. Pari vikaa kisaa on nyt näyttänyt, että työ on kannattanut", kertasi Kinnunen.

Jaro Kinnunen on kartanlukijan Mikael Korhosen kanssa käyttänyt maaliskuun alun ja nyt toukokuun puolivälissä ajettavien rallien väliajan tehokkaasti.
"Paljon olemme treenanneet. Olemme ajaneet pätkiä, nuotittaneet ja jonkin verran fyysistäkin puolta yritetty kehittää. Töitä on tehtävä, jos aikoo saada tulosta aikaan."

Auton alkukauden tekniset ongelmat ovat nyt toivottavasti takana päin.
"Olemme koettaneet huolellisesti tehdä auto niin valmiiksi, ettei ongelmia enää tulisi. Ihan luottavainen kyllä olen loppukauden kisojen suhteen", paljastaa Kinnunen.

Kinnunen kuitenkin myöntää, että hän joutuu tehoissa antamaan jonkin verran SM-pistetaulukossa edellään olevalle kolmikolle. Kesäkelillä kun tehot ratkaisevat enemmän kuin talvella, liukkaammissa olosuhteissa.
"Näillä sitä nyt mennään. Ei tuollaisia kannata jäädä miettimään, kun ei sille voi mitään."

SM2-luokan pistekärjessä on Esapekka Lappi 56 pisteellä, Kalle Pinomäki on 10 pistettä perässä ja Ville Hautamäki 13 pistettä Kinnusta edellä.
"Kokemustahan varsinkin Pinomäellä ja Hautamäellä on rutkasti enemmän. Lappi on mennyt hyvin koko kauden, joten tiukkaa tulee olemaan. Jos en tavoitteeseeni pääse, mutta tiedän, että ajo sujui hyvin eikä virheitä tullut, ei siinä tarvitse yhtään olla pettynyt."

Vanajanlinna Ralli on lyhyt kilpailu, vain noin 32 ek-kilometriä, joten tarkasti on ajettava ensimmäisestä metristä lähtien.
"Virheisiin ei ole varaa, sen tietävät kaikki", painottaa Kinnunen.
"Tällaisia nopeatempoisia, lyhyempiä kisoja voisi olla useampiakin minun puolestani, kiva on päästä ajamaan pitkän tauon jälkeen."