Facebook Twitter Email Pinterest

Lassilalle pettymys kotikisasta

17.06.2024 / Ralli SM / Viestintä

Leevi Lassila ja Antti Linnaketo sijoittuivat 14.15.6 ajetussa SM Pohjanmaa rallissa SM3 luokan 7. sijalle. Kuljettajaparin kilpailu oli vaikeuksia täynnä.

Kauhavan UA:ta edustava Leevi Lassila lähti Pohjanmaa ralliin tavoittelemaan voittoa. Voittohaaveet jäivät kuitenkin kaus kotikisan kirouksen astuessa peliin. Perjantai alkoi Lassilalla vaisusti neljänneltä sijalta.

- Vähän vaikea aloitus. Ajo tuntui hyvältä mutta kello ei tykkää. Yritetään keksiä yön aikana jotain.

Lauantai aamu lähti Lassilalta perjantaita vauhdikkaammin, mutta jo aamun ensimmäisellä ajovirheen vuoksi aikaa tuhlaantui. Lisäksi aamun ensimmäisellä lenkillä alkaneet kaasuläppäongelman vesittivät Lassilan kilpailun lopullisesti.

- Vähän liian myöhään jarrutin ja jouduttiin pakittelemaan, oma virhe. Kaasuläppä alkoi oireilla, ja auto sammui välillä kokonaan. Autoa käynnistellessä tuhraantui paljon aikaa, joten edes nelossijasta ei pystytä enää kamppailemaan.

Iltapäivän lenkille Lassilan kaasuläppäongelma saatiin korjattua, mutta seuraavaksi oli vaihdelaatikon vuoro temppuilla. Lopulta kuljettajapari päätyi ajamaan loput pätkät puhtaasti läpi. Ilman kolmatta vaihdetta nousukamppailun sai unohtaa.

- Kaasuläppä vaihdettiin, ja auto saatiin siltä osin toimimaan. Sitten kolmosvaihde tippui pelistä kokonaan pois, joten ei auta kuin ajella järkevästi sen mitä pääsee. 

Lassila säilytti yhä pistejohtonsa, toki ero toiseen sijaan kaventui. SM-sarja jatkuu seuraavan kerran Lahdessa elokuun loppupuolella. Nyt Lassila kääntää katseet kohti Future Star kilpailua, jonka valintatilaisuus järjestetään 25.6. 

Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

 

 

Teksti: LassilaRacing tiedotus

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa