Juniorit

Facebook Twitter Email Pinterest

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja

RSJM

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjalla on pitkät perinteet, sillä sitä on ajettu vuodesta 1969 saakka. Mestaruuden nimiinsä kirjanneiden listalla on monta tuttua nimeä, kuten Markku Alén, Marcus Grönholm, Juha Salo ja Teemu Asunmaa.

Kaudella 2023 viisi osakilpailua

Nykyisessä konseptissaan, tulevalla kaudella yhdeksättä kertaa kilpailtava Rallin Suomen Juniorimestaruussarja tarjoaa kaikille AKK:n myöntämän junioriluokan kilpailijalisenssin omaaville kilpailijoille mahdollisuuden kilpailla mestaruudesta. Kauden päätteeksi jaossa on Rallin Suomen Juniorimestaruus.

Tittelistä kilpaillaan yhteensä viidessä osakilpailussa, joista kaksi ajetaan talvella, kaksi kesällä ja yksi syksyllä. Kaikki kilpailut ajetaan Ralli SM -sarjan osakilpailujen yhteydessä ja ovat niin sanotusti pimeitä ralleja, eli kilpailut ajetaan ilman nuotteja. 

Osallistumisen edellytykset ja sarjatitteli

Sarjaan voivat osallistua kaikki AKK:n myöntämän junioriluokan kilpailijalisenssin omaavat kilpailijat. Kuljettajille ei ole yläikärajaa.

Sarjassa kilpaillaan neljässä eri luokassa, joista palkitaan yksi Rallin Suomen Juniorimestari. Näin ollen tittelistä pystyy kilpailemaan mahdollisimman monipuolisella kilpailukalustolla, antamatta kuitenkaan kalustollista tasoitusta kilpakumppaneihin nähden.

Myös Nuorilla oma SM-tason rallisarja

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan yhteydessä kilpaillaan myös Nuorten, alle 18-vuotaiden kuljettajien suomenmestaruudesta. Sarjassa kilpaillaan V1600-luokan autoilla, ja sarjaan voi osallistua 1-ohjaajana sen vuoden alusta, kun kilpailija täyttää 15-vuotta. 

Nuoret ajavat SM-luokkien tapaan jokaisessa kauden 2023 osakilpailussa Secto Rally Power Stage -pisteistä. Lue lisää täältä.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa