Facebook Twitter Email Pinterest

Välilät viilettävät viikonloppuna Viron sorabaanoilla

04.07.2024 / Nelly Korpikoski / Tuomas Välilä Racing

Tuomas ja Päivi Välilä starttaavat perjantaina Virossa uransa toiseen ulkomaan ralliin. Näyttämönä tällä kertaa toimii Viron ERC-osakilpailu, jonka tapahtumat jakautuvat Tarton ja Otepään ympäristöön. Vauhdikkaan rallin erikoiskokeita odotetaan yhden aiemman ulkomaan kilpailun kokemuksella jo hyvin innokkaasti.

Huhtikuussa Unkarissa ajettu debyyttikilpailu vuokrakalustolla loppui jo kisan alkuvaiheessa, kun ajokin moottori osoitti ylikuumenemisen merkkejä. Ensikosketus ERC4-luokan taisteluissa jätti kuitenkin kaikkiaan hyvän maun suuhun, nyt janotaan lisäkilometrejä Viron MM-ralleistakin tutuilla seuduilla.
 
ERC4-luokkaan on ilmoittautunut kaikkiaan 15 autokuntaa, Välilöiden ajokkina toimii oma tuttu Ford Fiesta Rally4, joita on luokassa heidän lisäkseen kaksi. Muu kalusto muodostuu neljästä Opel Corsasta, sekä peräti kahdeksasta Peugeot 208:sta, joka näyttää nousseen luokan valtamerkiksi.
 
Keskiviikkona Virossa ajetuissa testeissä saatiin tiestöön haettua tuntumaa ja kenties hieman onnekkaastikin ajettua yksi vika ulos.
 
- Vetoakselin kannake hajosi, alkoi onneksi kolaamaan pätkälle mennessä hiljaisessa vauhdissa. Korvake poikki ja yksi pultti katkenneena lohkoon, isommassa vauhdissa vauriot olisi voineet olla todella paljon isommat, kertoi tiimin huollosta vastaava Petri Pimiä.
 
Pienen vastoinkäymisen jälkeenkin kuljettajakaksikon tunnelmat ovat pysyneet ennen kilpailua varsin korkealla.
 
-Kyllä tässä todella innokkaasti odotellaan että päästään näitä Viron nopeita baanoja syöttämään. Kolmisenkymmentä kilsaa saatiin testikilsoja kaikkiaan, vaikka pientä vastoinkäymistä olikin. Torstai vietetään tiiviisti nuotituksen parissa ja perjantaina on ohjelmassa shakedown, sekä kilpailun avauspätkä, kertoilee Tuomas.
 
Vaikka kokemusta ulkomailla kilpailemisesta on vielä vähän, on jo yhden kilpailun kokemuksesta kaksikon omien tuntemuksien perusteella selvästi ollut iso hyöty monella tapaa.
 
- Ehkä sitä on tajunnut että ei nämä kisat tavallaan sen ihmeellisempiä ole kuin Suomessakaan. Tiet on tietysti aina erilaisia, mutta sukka syylarissa on se perusjuoni kuitenkin, pohtii Tuomas.
 
Päivi kartturin roolissaan on puolestaan myöskin havainnut tiettyjä helpotuksia.
 
- On se helpompaa nyt kun on uusia kontakteja, jotka helpottavat asioiden hoitoa. SM-sarjaa kiertäessä paperihommat tulivat jo hyvinkin tutuiksi, mutta kyllähän sitä tällä tasolla on vielä enemmän.
 
Osa dokumenteista on tietysti kisasta toiseen samoja, että ihan kaikkea ei tarvitse aina uusiksi täyttää, mutta joka kisassa on tietysti omat "maassa maan tavalla"-juttunsa. Hyvä sanoa kahden maan kokemuksella, naurahtaa Päivi, ja jatkaa; Onhan tässä tällä kertaa se ero, että nyt on oma auto ja huolto mukana, viimeksi oltiin vuorakalustolla. Sekin oli kuitenkin hieno kokemus, ei mitään valittamista.
 
Kilpailu käynnistyy perjantaina Tartossa lyhyellä 1,5 kilometrin puistopätkällä, mutta lauantaina on ohjelmassa kilpailun pääpäivä, yhdeksän erikoiskoetta ja liki 118 kilometriä ajettavaa. Sunnuntaina ajettavaa on vielä neljän erikoiskokeen verran, niillä mittaa on reilut 68 kilometriä.
 
Lauantain ja sunnuntain reitit pyörivät Otepään ympärillä, jossa on myös varsinainen rallin keskus huoltopaikkoineen. Vain kilpailun lähtö ja maali, sekä avauserikoiskoe on eriytetty Tartoon. Erikoiskoekilometrejä kaikkiaan on vajaat 188, kokonaisreitin mitan ollessa vajaan 760 kilometrin tuntumassa. Suomalaisedustusta kilpailussa on mukana kaikkiaan neljän autokunnan verran, muut autokunnat, Mikko Heikkilä, Teemu Asunmaa, sekä Benjamin Korhola kilpailevat ERC:n pääluokassa.
 
Kuva: Tuomas Välilä Racing

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa