Facebook Twitter Email Pinterest

Suomen MM-ralli houkutti mukaan ennätysmäärän kilpailijoita

05.07.2024 / Secto Rally Finland / Viestintä

Rallin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu, Secto Rally Finland 1.-4.8.2024, on kerännyt tälle vuodelle ennätyksellisen määrän osallistujia, enemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 2015. Tämän vuoden ilmoittautuneiden määrä on kaikkiaan 80 autokuntaa, mikä lupaa jännitystä ja vauhtia mahan pohjan täydeltä Keski-Suomen hyppyreille ja sorateille.

Kilpailussa on mukana myös hallitseva, kaksikertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä, joka on tänä vuonna omasta tahdostaan ajanut vähän kevennettyä ohjelmaa. Kallella on mukana  tiimikavereita totuttua runsaslukuisammin, kun Toyota Gazoo Racing WRT tuo kisaan peräti viisi Toyota GR Yaris Rally1 Hybridiä. Rovanperän lisäksi mukana ovat Sébastien Ogier, joka kilpailee Suomessa ensi kertaa sitten vuoden 2021, viime vuoden voittaja Elfyn Evans, Jyväskylässä jo vuosia asunut japanilainen Takamoto Katsuta ja heidän joukkoonsa liittyy nyt ensi kertaa Rally1-autolla kisaava nuori suomalainen Sami Pajari.

Pääluokassa ajaa kaikkiaan kolme suomalaista. Esapekka Lappi ajaa Hyundai Shell Mobis World Rally Teamin Hyundai i20 N Rally1 Hybridillä, tiimikavereinaan Thierry Neuville ja kolminkertainen Secto Rally Finlandin voittaja Ott Tänak. M-Sport Fordin Puma Hybrid Rally1 -autoilla kisaan osallistuvat Adrien Fourmaux ja Grégoire Munster.

Hulppeat 34 Rally2-autoa taistelee Secto Rally Finlandissa omista pisteistään. Mukana on tiukasti sarjaa ajavien ammattilaisten lisäksi myös yllätysnimenä Jari-Matti Latvala, Toyota Gazoo Racing WRT:n tiimipäällikkö, joka asettuu nyt oman tehtaan Rally2-autoon kartturinaan Juho Hänninen. Latvala osallistui kisaan myös viime vuonna ja sijoittui Rally1-luokassa viidenneksi, joten vauhtia johtotehtäviin siirtyneellä Latvalalla edelleen eittämättä on.

Vastaansa he saavat kaikki WRC2-luokan kovimmat tähdet. Listalta löytyvät Oliver Solberg, Teemu Suninen, Emil Lindholm, Gus Greensmith ja Pierre-Louis Loubet, kuin myös kotimaiset tähdet Lauri Joona, Roope Korhonen, Mikko Heikkilä ja Teemu Asunmaa. Nuorta polveakin saadaan joukkoon vauhtiaan mittaamaan, kun vasta 17-vuotias Tuukka Kauppinen osallistuu elämänsä ensimmäiseen MM-ralliin Skoda Fabia RS Rally2 -autolla.

Rally3-luokassakin on huima osallistujamäärä, kun Junior WRC -sarja on pitkästä aikaa mukana Suomessa; edellisen kerran sarja ajoi Suomen osakilpailun viisi vuotta sitten. JWRC-sarjan osakilpailussa kisaa myös AKK:n tukema Flying Finn Future Rally Star -kisan voittaja, Leevi Lassila, joka seuraa näin aiempien tulevaisuuden tähtien jalanjäljissä. Kyseisen kisan ovat aiemmin voittaneet mm. Teemu Suninen, Emil Lindholm, Sami Pajari ja Lauri Joona.

Kaiken kaikkiaan Secto Rally Finlandissa on mukana jopa 28 eri kansallisuutta, ja miehistöjä on yhteensä 80.

Secto Rally Finlandin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen on tyytyväinen:

"Onhan se mahtavaa, että meillä on 10 Rally1-autoa, joista kolme on suomalaiskuljettajilla. Yksi erityisen kiinnostava on nuori Rally1-autolla debytoiva Sami Pajari, joka oli 2019 mukana meidän Flying Finn Future Rally Starina. Tuolloin Samin kisa päättyi Rally4-autolla pusikkoon, mutta hän on kuitenkin sen jälkeen ottanut isoja harppauksia eteenpäin urallaan. On todellinen tuhkimotarina nousta viidessä vuodessa ensimmäisestä MM-rallistaan Rally1-auton rattiin.”

“On myös hienoa nähdä tällaista sitoutumista Toyotalta, että he tuovat kisaan mukaan peräti viisi Rally1-autoa. Lisäksi on huomattavaa, että mukana on kaikkiaan kolme maailmanmestaria, kun Kalle Rovanperä, Sébastien Ogier ja Ott Tänak kaikki nähdään mittelemässä voitosta viime vuoden voittajan Elfyn Evansin kanssa.”

“WRC2-luokan 34 kilpailijaa on myös kova luku. Ja sielläkin on mukana vahva suomalaisedustus: Teemu Suninen, Emil Lindholm, Mikko Heikkilä, Roope Korhonen, Lauri Joona ja sokerina pohjalla vielä Jari-Matti Latvala. Tulee olemaan todella mielenkiintoista seurattavaa ralliyleisölle, miten Latvala pärjää nälkäisten nuorten kuljettajien kanssa, kun hän saa vastaansa esimerkiksi Oliver Solbergin ja monia muita luokan kärkinimiä.”

“On ilo toivottaa Junior WRC tervetulleeksi mukaan viiden vuoden tauon jälkeen. Heidän jatkokseen kun lisätään vielä 8 muuta samanlaisilla autoilla ajavaa kuljettajaa, meillä on kisassa mukana 25 Rally3-autoa, joten taistelut tässäkin luokassa tulevat olemaan huikeaa nähtävää.”

“Kaiken kaikkiaan 80 autokuntaa tämän vuoden kisassa on erittäin hieno luku. Lisäksi miehistöjä saapuu Suomeen todella maailman ympäri. Meillä on 28 eri kansallisuutta. Mukana on sellaisia maita kuin Etelä-Afrikka, Paraguay, Peru, Oman, Kazakhstan, Australia, Japani ja koko Eurooppa – lähes mikä maa vaan, meiltä löytyy! Vielä erikseen haluan kiittää kaikkia suomalaisia kuljettajia, jotka ovat tehneet kovan työn jo nyt keräämällä kasaan budjetin kisaa varten tällaisina aikoina, kun se ei varmasti ole helppoa. Mukana on kaikkiaan 25 suomalaista autokuntaa, ja se on huima luku.”

"Osallistujaluettelo näyttää erittäin hyvältä ja nostaa entisestään odotuksia elokuun alun sorasirkusta, Secto Rally Finlandia kohtaan."

Kuva: McKlein

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 88 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 75 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 74 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 49 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa