Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

14.03.2003 /

SM-sarja päättää talvikautensa uusissa ympyröissä. Talven luminen finaalikisa kurvaillaan 14-15.3 Mikkelin maastoissa. SM Vaakuna-ralli on tämän vuoden SM-sarjan kolmas osakilpailu ja samalla talvikauden viimeinen SM-ralli. Ison N-ryhmän pistetaulukossa viidentenä majaileva Jukka Ketomäki starttaa Jani Laaksosen kanssa Mikkelin torilta Team Mitsubishi Ralliart Finlandin ilmoittamana lähtönumerolla 10. Kilpailuun on ilmoittautunut kaikkiaan 134 kuljettajaa, näistä isossa N-ryhmässä ajaa 29 kuljettajaparia.

Edellisen kerran Mikkelissä kaasuteltiin SM-rallin merkeissä vuonna 1991, joten nykyisistä SM-sarjan kiertäjistä ei monikaan ole kyseisillä poluilla kilpaillut. Mielenkiintoiseksi Mikkeliin sijoittuvan rallin tekeekin, että reitti on tällä kertaa kaikille vieras, johtuen reilun kymmenen vuoden SM-tauosta paikkakunnalla, näin kukaan ei pysty hyödyntämään vanhoja nuotteja eikä muistikuvia pätkistä, rallin ollessa tavallaan uusi kaikille.

Pisteet mielessä talvikauden päätökseen
Voittoisan Lapuan SM-rallin jälkeen on Jukka Ketomäki ahkeroinut Mitsubishi Lancer evo VII:nsä ratissa. - Nyt on ajettu kilpaa joka viikonloppu. Lapuan jälkeen ensimmäiseksi ajoin oman seurani AL-Härmän SM sprintin, josta irtosi voitto. Viime viikonloppuna ajoin vielä Kortesjärvellä, niin ikään rallisprintin, voittaen sielläkin, kertoo Jukka tiiviistä kilpailutahdistaan. - Lisäksi olemme rallia edeltävällä viikolla ajaneet Saarijärvellä Rally Rent Europen kanssa alustatestejä. Löysimme sieltä aika tavalla lisää juttuja vauhtiimme, joten vehkeet on hyvässä iskussa, Ylistarolainen valottaa.

- Talvikeleiltä alkaa olla jo niin mukavasti rutiinia, jotta keväiseen Mikkeliin on todella rento olo lähteä ajamaan. Voitot kasvattavat itseluottamusta ja sitä kautta uskomme kilpailukykymme paranevan entisestään. Nyt on kuitenkin taas edessä uudet kisat, joissa ei vanhoilla voitoilla pärjätä, vaan kello on alussa kaikilla samassa asennossa, Jukka filosofoi.

Ketomäki lähtee talvikauden päättävään SM-ralliin pistevitosena. - Tavoitteena on edelleen kartuttaa pistetiliä ja alkuvuoden tulosten valossa yritämme tähdätä voittoon N-ryhmässä, sanoo Ketomäki. Kovinta vastusta on jälleen odotettavissa Juha Salolta ja avauskilpailun voittajalta Hannu Hotaselta. Peräämme lähtee lisäksi Mitsubishin tehdaskuljettajan Jani Paasosen, joka tulee N-ryhmään vierailevana tähtenä kisaamaan voittopokaaleista. Paasoselle Mikkeli on kotikilpailu, joten hänen vauhtiaan on mielenkiintoista seurata. Hän ei kuitenkaan kerää SM-pisteitä, joten niitten puolesta hänestä ei ole uhkaa. Muiden kovien haastajien lista on pitkä mm. Jari Ketomaa, Marko Uutela ja Mika Eloluoma. Näiltä kaikilta voi odottaa kovaa panosta Mikkelin kisasta, - mutta kovaa saavat muut mennäkin, jos mielivät minut voittaa, Jukka päättää.

SM Vaakuna-ralli, 14-15.3.2003
Kilpailun arvo : SM- / 1400 Rally Trophy / Kansallinen F- ja A-juniorit
Kilpailun järjestäjä : Mikkelin Urheiluautoilijat ry
Reitin kokonaispituus : 200 km.
Erikoiskokeiden pituus : 81 km
Erikoiskokeita : 6 kpl
Ralliradio : Iskelmä Mikkeli, taajuudella 89,7 MHz
Rallin kotisivu : http://www.mikua.fi/vaakunaralli/
Tulospalvelu : http://www.mantta.fi/yritykset/tenab/online.htm
Kilpailukeskus : Sokos hotel Vaakuna, Mikkeli
Reittiin tutustuminen : Perjantai 14.3.2003 klo 10.00-18.00
Katsastus : Lauantai 15.3.2003 klo 08.00 alkaen
Lähtö : Lauantai 15.3.2003 klo 11.01, Mikkelin kaupungin torilta
Huoltoparkit : Mikkeli, Vanha Kasarmialue
Tauko : Mikkeli, Vanha Kasarmialue
Maali : n. klo 17.00, Mikkelin kaupungin tori
Palkintojenjako : Illalla 15.3.2003 Sokos hotel Vaakuna, Mikkeli


Ison N-ryhmän SM-kärki 2003 2/7 osakilpailun jälkeen:
1 Juha Salo, KaUA, Mitsubishi Lancer E7, 32
2 Hannu Hotanen, TMS, Mitsubishi Lancer E7, 29
3 Marko Uutela, HamUA, Mitsubishi Lancer E7, 26
4 Kari Ali-Rantala, RiiUA, Mitsubishi Lancer E5, 19
5 Jukka Ketomäki, AL-Härmä, Mitsubishi Lancer E7, 15
6 Sakari Kalliomaa, SatUA, Mitsubishi Lancer E7, 10
7 Mika Eloluoma, LaihUA, Mitsubishi Lancer E6, 9
8 Jari Ketomaa, PiekUA, Subaru Impreza 555, 8
9 Pasi Saarelainen, KiuUA, Mitsubishi Lancer E6, 8
10 Ari Laivola, TAUK, Mitsubishi Lancer E7, 5

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa