Juha Salo
Rallin SM-pisteet odottavat taas ottajiaan Kouvolassa, kun
lauantaina startataan kauden kuudenteen osakilpailuun. Lähtökohdat
ralliin ovat ison N-ryhmän osalta ennallaan - Kosti Katajamäki,
Juha Salo ja Jari Ketomaa vääntävät rattia lähes tasatahtiin.
Kultataistelu käy Kouvolassakin kovilla kierroksilla.
Juha Salolle ja kartanlukija Mika Stenbergille edellinen osakisa
Keravalla päättyi lievään "työtapaturmaan". Talven voiton, kahden
kakkossijan ja kolmostilan jälkeen kaksikko notkahti kesäkauden
avauksessa viidenneksi. Ykkösenä reittiä raivannut Salo oli
syystäkin pettynyt.
- Säätämistäkin auto olisi vaatinut, mutta kuskista se oli kiinni
suurelta osin. Ensimmäisenä reitillä luotto autoon katosi ja se
heijastui koko kisaan. Lopussa sain sitä jo takaisin, mutta eivät
hyvät viimeiset pätkät paljon auttaneet. Peli oli siinä vaiheessa
jo menetetty. Ei vaan ehkä oltu täysin valmiita kauden
käynnistymiseen, Salo ruoskii.
- SM-sarjan säännöt sallivat yhden nollakisan. Sovitaan, että
Kerava oli meille sellainen, kartturi Stenberg summaa.
Karkkilassa on viime viikot vietetty kuumeisesti auton kimpussa ja
kuskit ovat hikoilleet testeissä säätöjä kohdilleen. Keravan kisa
opetti. Mitsubishi Ralliart Finland -autokunta jatkaa kautta
Kouvolassa luottavaisin mielin.
- Nyt on tehty töitä todella rajusti. Rehellisesti sanottuna olen
pettynyt, jos se ei tuloksissa näy, Juha myöntää.
- Uskon, että eväät on nyt paremmat tähän kilpailuun, Mika
jatkaa.
Neljättä yleisen luokan SM-titteliä tavoitteleva Salo laittaa
loppukauden ralleissa kaiken peliin.
- Kakkossijoilla ei voiteta mestaruutta. Arpomiseen ei tässä
ryhmässä ole varaa niin kuin on nähty. Sellainen ajaminen, mikä
tuntuu hyvältä, ei riitä. Pitää kiristää kovempaa!
Näillä ohjeilla Salo ja Stenberg starttaavat yhdeksän erikoiskokeen
mittaiselle reitille lauantaiaamuna lähtönumerolla seitsemän.
Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
tiedotus@saloracing.net