Facebook Twitter Email Pinterest

Sordo kaatoi - tapahtumarikkaan SM O.K. Auto-rallin voittoon Ari Vihavainen

07.07.2007 /

Sordo kaatoi, tapahtumarikkaan kisan voittoon ajoi Ari Vihavainen

Meteorologit lupasivat sadetta, mutta säänhaltijat olivat täysin erimieltä, sillä Ralli SM -sarjan kuudes ja kesäkauden toinen osakilpailu kurvailtiin Kouvolan seudun rallipoluilla paahtavan helteisessä säässä. SM O.K. Auto-rallin ylivoimaisessa johdossa kaasutteli päivän neljän ensimmäisen erikoiskokeen ajan odotetusti Citroënin MM-rallitallin Daniel Sordo. Sordo kuitenkin kaatoi autonsa EK:lla 5 ja kisa jäi siihen. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella yleiskilpailun voittoon ajettiin A-ryhmän autolla, kun Ari Vihavainen peittosi ison N:n ykköseksi tulleen Jari Ketomaan hiuksenhienolla yhden sekunnin kymmenyksen erolla. Pienen N-ryhmän voittoon ajoi Joonas Lindroos.


Vihavaisen onni kääntyi vihdoinkin

Dani Sordo oli tehdaskalustollaan kisan alussa odotetusti omaa luokkaansa, mutta viidennellä EK:lla nypyn jälkeinen "yllättävä vasen" todellakin yllätti espanjalaistähden ja maasto kutsui. Citroën C4 WRC -autolla testimielessä ajaneen Sordon johto neljän EK:n jälkeen oli yleiskilpailussa 41,6 sekuntia. MM-sarjakuljettajan takana käytiin kovaa taistoa Ari Vihavaisen ja Jarmo Mikkosen kesken. Vihavainen oli viimein saanut Ford Focus WRC:nsä ilmeisen kovaan iskuun Ja Mikkonen, joka alun perin ilmoittautui kisaan Mitsubishillä, sai viime hetkellä käyttöönsä WRC-Peugeotin.

Sordo siis ajoi pohjat neljällä ensimmäisellä pätkällä, sen jälkeen tahtipuikon nappasi Jarmo Mikkonen, joka oli nopein erikoiskokeilla 5 ja 7. Ari Vihavainen kuitenkin pani kampoihin ja kellotti kärkiajan erikoiskokeilla kuusi, kahdeksan ja yhdeksän. Tämä riitti sekä Ryhmä A:n että täpärästi myös yleiskilpailun voittoon, mikä oli balsamia Vihavaiselle. Mies ei nimittäin päässyt talvella lainkaan kisaamaan auto-ongelmien takia.
- Nyt tuli tämän meidän WRC-projektimme ensimmäinen onnistuminen, joten hyvältä tuntuu! Reittikin oli mielekäs, kuului Vihavaisen vastus klassiseen kysymykseen "miltä nyt tuntuu".

Jarmo Mikkonen oli hyvillään ehjästä kisasta ja maaliin pääsystä, mutta jotain jäi silti hampaankoloon:
- Tyydyttää muuten, mutta yksi oma hölmöily maksoi voiton ja se tietysti vähän harmittaa. Auton kanssakin on vielä tekemistä, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Kolmanneksi Ryhmä A:ssa ajoi Jouni Ampuja, joka osallistui kotikulmillaan ajettuun kisaan Subaru Impreza WRC 03 -autolla. Ampuja ei kuitenkaan ole ilmoittautunut sarjaan, joten kolmanneksi korkeimmat SM-pisteet menivät "yllätysnimi" Kim Niemelle. Niemen ajokkina oli Mitsubishi Lancer Evo 5.
- Lopputulos on hyvä, varsinkin kun ajettiin välillä kilometrin verran rengas tyhjänäkin. Saatiin lopussa edellä ajavia kiinnikin. Auto on vanha, mutta toimii kuin kello, mies myhäili maalissa.

SM-pisteissä kärkipaikka pysyi Jussi Välimäen nimissä, vaikka mies jättikin Kouvolan kisan väliin kansainvälisten ajokiireiden takia. Jarmo Mikkonen kiilasi kakkoseksi ohi Juha Vuorelan, joka joutui perumaan osallistumisensa SM O.K. Auto-ralliin vain hieman ennen starttia, sillä hänen Toyota Corolla WRC:nsä vaihdelaatikon "joystick" oli rikki. Myös neljänneksi korkeimmat SM-pisteet viidennellä sijallaan napannut Arto Juolahti nousi SM-pisteissä Vuorelan ohi.

Ryhmä A, epäviralliset tulokset:
1. Ari Vihavainen Ford Focus WRC 45.56,5; 2. Jarmo Mikkonen Peugeot 206 WRC -12,1; 3. Jouni Ampuja Subaru Impreza WRC 03 -41,4; 4. Kim Niemi Mitsubishi Lancer Evo 5 -1.29,9; 5. Arto Juolahti Mitsubishi Evo 6 -1.43,6

Ryhmä A, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Jussi Välimäki 49
2. Jarmo Mikkonen 39
3. Arto Juolahti 36,5
4. Juha Vuorela 32
5. Kari Ali-Rantala 32

Ketomaan "voittoputki" jatkui

Mitsubishi Lancer Evo 9 -autolla ajava Jari Ketomaa on voittanut tällä kaudella kaikki ne neljä osakilpailua, joissa hän on ajanut maaliin. Varsinaisesta "putkesta" siis ei voi puhua, kun väliin mahtuu kaksi keskeytystä, mutta tietynlainen totaalinen onnistumisprosentti miehellä on. Helpolla ei voitto kuitenkaan irronnut, niin kuin ei isossa N-ryhmässä yleensäkään. Ketomaa ja samaiseen maahantuojatiimiin kuuluva Juha Salo kellottivat molemmat neljä pohja-aikaa ja maalissa miesten eroa oli Ketomaan hyväksi lopulta tasan kuusi sekuntia.

Tässä luokassa reitille lähti ensimmäisenä SM-pistejohdossa ennen Kouvolan kisaa ollut Kosti Katajamäki. Muiden kärkimiesten tavoin Mitsubishi Lancer Evo 9:llä ajava Katajamäki oli nopein EK:lla neljä, eli Tykkimäen moottoriradan lyhyellä yleisöerikoiskokeella, mutta seuraavalla pätkällä luokan voittotaistelussa mukana olleen miehen matka katkesi ikävästi Sordon ulosajon jälkimainingeissa.
- Daniel Sordo oli ajanut ulos, ja hänen autonsa oli katollaan tiellä. Kukaan ei ollut varoittamassa meitä, vaan tulimme mutkan takaa siihen paikkaan ihan täyttä vauhtia. Ei jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää vain olla osumatta autoon ja tiellä olleisiin ihmisiin. Yritin äkkiä kiertää, ja käänsin auton ojaan. Siellä ollut kivi taittoi oikean puolen eturenkaan auton alle, ja meidänkin kisa loppui siihen. Harmittava juttu, mutta minkäs sille voi. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin, Katajamäki selvitti.

Juha Salo ja Jari Ketomaa nousivat SM-pisteissä Katajamäen edelle.
- Hyvin meni koko päivä. Erikoiskoe kaksi meni meillä huonosti, myös toisella ajokerralla. Niin lyhyellä pätkällä ero Juhaan oli ihan liian iso. Ihan kaasu pohjassa tultiin koko päivä, mutta vauhtia on näköjään silti vaan lisättävä, kun Juha on näin lähellä, voittaja Ketomaa tuumaili vaatimattomasti.

- Nyt meni vähän paremmin kuin Keravalla, mutta niitä voittoja olisi kyllä tultava. Hirveesti on tehty töitä auton kanssa ja ollaan jo vähän luottavaisemmalla mielellä. Ei meistä Jarin kanssa kumpikaan hiljaa tänään ajanut. Ykkönen ja seiska olivat tänään meidän kompastuskivemme. Rohkeammin olisi saanut tulla, kakkoseksi ajanut Salo analysoi.

Kolmanneksi isossa N-ryhmässä ajoi Toni Klemets Mitsubishi Lance Evo 9 -autollaan.
- Tulos on hyvä, mutta muuten tuli liikaa eroa kärkimiehiin. Vaikeata taisi kuitenkin olla muillakin, sillä lipsumisia tuli. Lopussa ajoin jo varmistellen, kun sekä edestä että takaa tippuivat pahimmat kilpakumppanit pois, Klemets kertasi kisan kulkua.


Iso N, epäviralliset tulokset:
1. Jari Ketomaa Mitsubishi Lancer Evo 9 45.56,6; 2. Juha Salo Mitsubishi Lancer Evo 9 -6,0; 3. Toni Klemets Mitsubishi Lancer Evo 9 -53,7; 4. Matti Rantanen Mitsubishi Lancer Evo 8 -1.06,3; 5. Marko Kakko Mitsubishi Lancer Evo 9 -1.16,6

Iso N, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Juha Salo 61
2. Jari Ketomaa 57
3. Kosti Katajamäki 52,5
4. Toni Klemets 36,5
5. Jukka Ketomäki 32

Joonas Lindroos kasvatti pistejohtoaan pienessä N-ryhmässä

Pikku N:n kärkimiehenä reitille lähtenyt Joonas Lindroos aloitti päivän sen verran räväkästi, että vaikka mies kellotti yhdeksästä erikoiskokeesta koostuneessa kisassa vain kolme pohja-aikaa oli hänen eronsa toiseksi tulleeseen Ville Hautamäkeen maalissa 21,1 sekuntia. Lindroos kiskaisi jo ensimmäisellä EK:lla yli 17 sekunnin kaulan takana tuleviin, eivätkä muut saaneet häntä enää kiinni. Jarkko Nikara oli viiden ajetun erikoiskokeen jälkeen toisena, mutta edelleen 16,6 sekuntia Lindroosille jääneenä.

SM-pisteissä toisena ennen O.K. Auto-rallia ollut Nikara ajoi ulos erikoiskokeella kuusi. Ero Lindroosin ja toiseksi nousseen Ville Hautamäen välillä oli parhaimmillaan 25,6 sekuntia. Kolmanneksi tuli Erno Randelin, joka nappasi kauden ensimmäisen palkintopallisijoituksensa. Kaikilla kärkimiehillä oli ajokkina pienen N-ryhmän suosikkiauto Honda Civic Type R.

- Oltiin alusta loppuun saakka kärjessä, joten täytyy olla tosi tyytyväinen! Nyt oli kuskikin hereillä alusta saakka, toisin kuin Keravalla. Meillä ei ollut mitään ongelmia ja mestaruusjahtikin on hyvällä mallilla, Joonas Lindroos riemuitsi.

- Muuten oli ihan OK kisa ja ajettiin poikien kanssa samoja aikoja - paitsi ykkösellä. Välillä oltiin nopeampia kuin Joonas, varsinkin lopussa, mutta ero venähti kisan alussa liian suureksi, kaksi pohja-aikaa kellottanut Ville Hautamäki harmitteli.

- Oli aika hyvä päivä. Lopussa oli vielä ihan kunnon kisa neljänneksi tulleen Jani Hirvosen kanssa. Olen tosi tyytyväinen, Erno Randelin hehkutti maalissa.


Pikku N, epäviralliset tulokset:
1. Joonas Lindroos Honda Civic Type R 49.00,8; 2. Ville Hautamäki Honda Civic Type R -21,1; 3. Erno Randelin Honda Civic Type R -31,4; 4.Jani Hirvonen Honda Civic Type R -35,0; 5. Toni Lukander Honda Civic Type R -59,5

Pikku N, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Joonas Lindroos 64
2. Ville Hautamäki 46,5
3. Jarkko Nikara 42
4. Ailu Magga 37
5. Jani Hirvonen 36,5


Lopulliset viralliset tulokset osoitteessa: http://www.tenab.net
Virallinen SM-pistetilanne osoitteesta: http://www.akk-motorsport.fi/rallism/pisteet/

Kooste kilpailusta 8.7.2007 MTV3-kanavalla, Motor Forum Ralli SM klo 14:00

Ralli SM -sarjan seuraava osakilpailu: SM Uusikaupunkiralli, Uusikaupunki, 1.9.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa