Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

20.09.2007 / Marko Kakko

Marko Kakko on noussut Ralli SM -sarjan kesäkaudella uuteen vauhtiin. Koskelainen on päässyt eroon pienistä ajoja häirinneistä teknisistä asioista ja on onnistunut palaamaan omalle tasolleen ison N-ryhmän kärkijoukoissa.

SM-sarja vuosimallia 2007 paketoidaan lauantaina Mikkelissä. Kakko tavoittelee hyvää päätöstä pitkälle jo tammikuussa alkaneelle kaudelleen. Tärkeän testipäivän ennen finaalirallia Kakko ajoi yhdessä hallitsevan suomenmestarin Jari Ketomaan kanssa: molemmat luottavat samanlaiseen Mitsubishi Lancer Evolution IX -autoon.

- Fiilis on hyvä. Autoa ja sen uutta alustaa on testattu paljon, ja nyt homma toimii hienosti. Jarin neuvoista oli apua. Ajamme ainoina Suomessa Exe-TC -merkkisillä iskunvaimentimilla, ja nyt ne on saatu aivan huippuhyviksi. Myös voimansiirron lukko-ohjelmia koitettiin paljon, ja sieltäkin se oikea vaihtoehto alkoi löytyä. Erittäin hyvä meininki. Nyt homma alkaa olla sielläpäin missä kuuluukin, Kakko myhäilee.

Mikkelissä Kakolle nuotteja lukee Panu Plosila. Salon Urheiluautoilijoita edustavalla Kakolla on mahdollisuus nousta vielä sarjan yhteispisteissä neljänneksi. Ennen kisaa sijoitus on seitsemäs, ja Jukka Ketomäen neljänteen sijaan on 16 pisteen matka. Suomenmestaruuden ratkaisevat Ketomaa, Juha Salo ja Kosti Katajamäki.

SM-sarjan pisteiden lisäksi Kakko laskee rengasvalmistaja Pirellin cup-pisteitä, joita hänellä on nyt toiseksi eniten.
- Pirelli-cupin voitto tekisi hyvää budjettipuolella. Voittaja saa ensi vuodeksi ilmaiset renkaat. SM-sarjassa neljäs sija on teoriassa mahdollista, mutta enemmän on mielessä nyt vain tämä yksittäinen kisa. Virheetön ehjä ajo, ja hyvä tulos, se olisi nyt parasta tähän kohtaan kautta. Kouvolassa ajo sujui jo hyvin ja Uudessakaupungissa vielä paremmin, joten kyllä nyt top3-paikka on tavoitteena, Kakko sanoo.


www.knkracing.com

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 104 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 80 pistettä Viro (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 71 pistettä MäntsMK (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 56 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa