Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

22.09.2007 / Marko Kakko

Rallin SM-sarja 2007 paketoitiin lauantaina Mikkelissä. Kahdeksan osakilpailun kausi päättyi isossa N-ryhmässä Jari Ketomaan mestaruusjuhliin.

Salon Urheiluautoilijoita edustava Marko Kakko haki kisasta onnistunutta kauden päätöstä, ja alussa kello hymyilikin koskelaiselle. Kahden erikoiskokeen jälkeen Kakko ja kartanlukija Panu Plosila olivat tiukasti mukana voittokamppailussa. Kaksikko ajoi sijalla viisi, vain 21 sekuntia kärjestä. Kolmannella erikoiskokeella matka kuitenkin loppui moottorivaurioon.

- Meno alkoi hyytyä heti startin jälkeen. Pikkuhiljaa noin kolmen kilometrin jälkeen moottorista katosi viimeinenkin henki. Ottaa päähän aikalailla, Kakko muotoili.

- Pari ensimmäistä pätkää meni tosi hyvin. Nyt oli kerrankin hyvä meno päällä heti alusta ja tietkin tosi hienoja ralliteitä. Näin se kausi kuitenkin päättyi. Alakanttiin meni. Turha on selitellä mitään, mutta kausi oli tuloksellisesti pettymys. Juuri kun kaikki alkoi taas toimia, iski aina joku ihme homma vauhtia hidastamaan. Nyt vedetään hetki happea, ja ensi kaudella ollaan varmasti mukana SM-sarjan mitalitaistelussa, Kakko lupasi.

Mikkelin osakilpailun voitti Jari Ketomaa, joka samalla varmisti suomenmestaruuden 81:llä pisteellään. Ison N-ryhmän SM-kakkoseksi ajoi Juha Salo (80) ja yhteispisteissä kolmas oli Kosti Katajamäki (72,5). Kakko (28) sijoittui vaiherikkaan kauden loppupisteissä kahdeksanneksi. Kärkikolmikko, kuten Kakkokin, ajoi Mitsubishi Lancer Evolution IX -autoilla.

www.knkracing.com

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa