Facebook Twitter Email Pinterest

Vesa Hirvonen

05.03.2009 / Vesa Hirvonen

Vesa Hirvonen

Joensuun Pyhäselällä asustavalla Vesa Hirvosella on kerrankin lyhyt matka Ralli SM -osakilpailuun, kun tulevana lauantaina kaasutellaan talvikauden päätöskisa, Abloy SM Itäralli.

- Näillä leveysasteilla ei ole viime vuosina SM-pisteistä kamppailtu, joten rallin tiestö on kaikille uutta. Tulossa on mieluinen kilpailu meidän koko tiimille, yhteistyökumppaneille ja ystäville. Toivotaan, että hermo pitää myös kuskilla, Vesa Hirvonen toteaa hyväntuulisena.

- Kaksivetoisten autojen SM2-luokan voitosta lähdetään tietenkin ajamaan, mutta en lähde ennakolta turhia uhoamaan. Tehdään erikoiskokeilla sitten kaikki se, mitä pystytään.

Hirvonen ja kartanlukija Jussi Martiskinstarttaavat kilpailuun Honda Civicillään numerot 25 ovissaan. Edellisessä osakilpailussa Mikkelissä kaksikko sijoittui toiseksi SM2-luokassa Joonas Lindroosin voittaessa.

- Alla on onnistuneet testit Korpilahdella. Pieniä muutoksia tehtiin auton alustaan ja jarruihin. Suurin muutos saatiin kuitenkin aikaiseksikuljettajan ajotyyliä muuttamalla.Rauhoitin ajotyyliäni ja kello tykkäsi, joten turhat rönsyilyt meinaan jättää ajosta pois, Hirvonen kertoili.

- Hyvä tuntuma jäi testien jälkeen, joten nyt on hieno lähteä kotikisaan.Nähtäväksi jää, mikä se meidän ero on Lindroosiin tai kummin päin sitä eroa sitten lasketaan.

Itäralli käynnistyy Käpykankaan teollisuusalueella sijaitsevan Autotalo Hartikaisen pihasta klo 10.01. Samassa paikassa vietetään EK4:n jälkeen huoltotaukoa ja maaliin ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan klo 16.30 jälkeen.

Rallissa ajetaan yhteensä kahdeksan erikoiskoetta ja niiden yhteispituudeksi kertyy noin 100 kilometriä.

Lisätietoja:
Jarno Saari
0400 959 565
www.vesahirvonen.com

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa