Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyy viikonloppuna

02.06.2009 / Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyy viikonloppuna

SM Waltikka-Ralli ajetaan 5.-6.6.2009.Viikonloppuna rallikansan katseet kääntyvät kohti Valkeakoskea, jossa ajetaan SM Waltikka-Ralli. Lähes kolmen kuukauden kisatauon jälkeen lähtölippu heilahtaa, ja kotimaiset rallikuljettajat pääsevät starttaamaan kesäkauteen. Valkeakoskella nautitaan suomalaisen autourheilun kaksipäiväisestä huipputapahtumasta, jossa kotimaiset rallikuljettajat ottavat mittaa toisistaan.

Kesäkausi käynnistyy vauhdikkaasti Valkeakoskella 5.-6.6.2009. Nelivetoisten luokassa kesän kisoihin lähdetään Jari Ketomaan johdolla. Pistejahdissa ovat kiinni myös SM-pisteissä toisena oleva Jussi Välimäki sekä kolmantena oleva Juha Salo. Kaksivetoisten luokassa taas pistejohtoa pitää Joonas Lindroos, joka samalla johtaa myös Nuorten suomenmestaruustaistoa. Toista paikkaa taas pitää talvikauden jälkeen Anssi Tawast ja kolmatta Toni Tahvanainen.

Pirkanmaan kesäisillä teillä ajetaan kahden kilpailupäivän aikana yhdeksän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 91 kilometriä. Kilpailun kokonaispituus taas on noin 367 kilometriä.

SM Waltikka-Rallin kilpailukeskus on jälleen Valkeakosken Hotelli Waltikassa. Sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös jäähalli Wareena, jonka alueella on kisan huoltoparkki sekä lähtö ja maali. Ensimmäinen kilpailijapari starttaa erikoiskokeelle perjantaina 5.6. klo 19.01. Voittajaa odotetaan maaliin Wareenassa seuraavana päivänä noin klo 17. Osakilpailuun ilmoittautui yhteensä 91 kilpailijaparia.

SM Waltikka-Rallin tuloksia voi seurata kisan aikana Ralli SM -sarjan kotisivuilla, osoitteessa www.autourheilu.fi/rallism/tulossivu/.

Tervetuloa seuraamaan kotimaisten huippukuljettajien kilpailua SM Waltikka-Ralliin!

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa