Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen puolustaa sarjajohtoaan SM-Itärallissa

01.03.2018 / Jarno Saari

SM3-luokassa Peugeot 208 R2-autolla kilpaileva Jaro Kinnunen on Ralli SM-sarjan kilpailijoista ainoa, joka on voittanut kaksi tämän kauden ensimmäistä osakilpailua.

Jarospeed-tiimin taktiikka on puolustaa asemiaan ensi lauantaina Joensuun ympäristössä ajettavassa Itärallissa.
Nopeimman kaksivetoisen titteli sekä SM3-luokan voitto ovat jälleen Kinnusen ja kartanlukija Tuukka Shemeikan tähtäimessä.

- Itärallin vaativat tiet tarjoavat hienot puitteet talvikauden päätöskisalle. Luonnollista on toki yrittää jatkaa voittojen tiellä. Viime kisan jälkeen kalusto on tarkastettu huolella, joten tekniikka on varmasti kunnossa, Jaro Kinnunen kertoo.

- Mikkelin osakilpailun suoritusta on purettu palasiin ja sieltä on löytynyt hyviä pieniä parannuskohteita omaan tekemiseen. Perusvauhtini on hyvällä tasolla, kun tein viimeksi puhtaan suorituksen ilman mitään suurempaa puristusta.

- Tarvittaessa vauhtiin löytyy yksi pykälä lisää, mutta on kuitenkin pidettävä järki päässä ja ajateltava koko sarjaa. Tärkeää on sijoittua aina kärkiryhmään ja välttää virheet, Kinnunen tiedostaa.

Itäralli starttaa lauantaina klo 10.01 alkaen. Kisapäivän ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on reilut 100 kilometriä. Rallin menestyjät ovat selvillä alkuillasta ja maalijuhlallisuudet alkavat klo 17.45.

Kuva: AKK/Toni Ollikainen

 

 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa