Facebook Twitter Email Pinterest

Eerik Pietarinen voitti rallin Suomen mestaruuden

01.09.2018 / Eerik Pietarisen tiedotus

24-vuotias tuusulalainen rallikuljettaja Eerik Pietarinen on voittanut rallin Suomen mestaruuden. Mestaruus varmistui lauantaina 1.9. ajetussa Enset SM-Rallissa Sastamalassa ja Huittisissa. Skodalla ajava Pietarinen voitti kilpailun yhdessä kartanlukijansa Juhana Raitasen kanssa.

Pietarinen nousi urheilumaailman tietoisuuteen rytinällä, kun hän voitti heinäkuun lopulla ajetussa Suomen MM-rallissa eli Neste Rallissa WRC2-luokan.

Pietarisen suomenmestaruus tuli nyt SM1-luokassa ja viime vuonna nuori mies voitti mestaruuden SM2-luokassa. Tällä kaudella edessä oli siis uusi luokka, mutta jälki oli jäätävää.

- Kaikki on mennyt tällä kaudella aikalailla nappiin. Ollaan kuitenkin saatu neljä voittoa, yksi kakkossija ja yksi kolmas sija. Toivoin tietysti, että mestaruudesta ajettaisiin tällä kaudella ja hienoa, että se toteutui. Toivottavasti tämä auttaa uralla eteenpäin ja tuleviin juttuihin – tavoite on tietysti päästä ajamaan enemmän isoja kisoja ja ulkomaille, tuore mestari sanoo päättäväisesti.

TGS Worldwide -tiimissä ajava Pietarinen arvostaa Toni Gardemeisterin päälliköimän tallin tukea.

- Tiimillä on ollut tässä todella iso merkitys. Olen pystynyt keskittymään täysin ajamiseen, kun on ammattitiimi ja huipputekijät ympärillä. Lisäksi olen saanut hyviä neuvoja esimerkiksi auton säätämiseen, mikä on ollut varmasti yksi menestystekijä, Pietarinen kehuu talliaan.

Lähitulevaisuudesta Pietarinen osaa paljastaa hieman yksityiskohtia.

- Turkuhan se olisi seuraava SM-ralli syyskuun lopussa, mutta viikkoa ennen sitä käydään ajamassa Italian kansallisen rallisarjan mestaruuskilpailu Rally Adriatico, Pietarinen paljastaa.

Toiseksi rallissa ajoi Emil Lindholm, joka jäi Pietarisesta 14,4 sekuntia. Kolmas oli japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta, jolla eroa kärkeen kertyi 16,8 sekuntia.

SM2-luokassa Henrik Pietarinen ja Jarkko Nikara päätyivät maagiseen tasa-aikaan, mutta Pietarisen nopeampi aika erikoiskokeella kolme ratkaisi luokan voiton hänen edukseen.

SM3-luokassa rallin voittoon ajoi Joonas Lindroos. Toinen oli Lauri Joona, joka jäi Lindroosista vain 6,1 sekuntia, eikä Samuli Vuorisalokaan ollut kuin 14,9 sekuntia hitaampi.

SM4-luokassa Mikko Heikkilä nappasi voiton yli kahden ja puolen minuutin erolla Vesa Lehmussaareen. Luokan kolmas oli Jussi Teppo, joka jäi lähes neljä minuuttia kärjestä.

Rallin SM-sarjan seitsemäs ja viimeinen kilpailu, SM TeijoTalot-ralli ajetaan 28.-29. syyskuuta Turussa ja Salossa.

Tuloksia, Enset SM-Ralli, Sastamala ja Huittinen 1.9.2018

SM1-luokka
1. Eerik Pietarinen 45.48,4
2. Emil Lindholm + 14,4
3. Takamoto Katsuta + 16,8
4. Nikolay Gryazin + 25,1
5. Kristian Kiviniemi + 28,9

SM2-luokka
1. Henrik Pietarinen 46.43,9
2. Jarkko Nikara + 0,0
3. Esa Ruotsalainen + 1.50,6
4. Ville Hautamäki + 2.37,3
5. Jari Kuikka + 4.15,3

SM3-luokka
1. Joonas Lindroos 59.49,1
2. Lauri Joona 6,1
3. Samuli Vuorisalo + 14,9
4. Jani Luhtaniemi + 38,8
5. Jaro Kinnunen + 39,1

SM4-luokka
1. Mikko Heikkilä 1.00.31,5
2. Vesa Lehmussaari + 2.37,2
3. Jussi Teppo + 3.44,7
4. Jonna Olkoniemi + 4.47,1

Kaikki tulokset löydät täältä.

Epäviralliset SM-pisteet 6/7 osakilpailun jälkeen

SM1-luokka
1. Eerik Pietarinen 127
2. Teemu Asunmaa 83
3. Emil Lindholm 77
4. Marko Mänty 59
5. Nikolay Gryazin 57

SM2-luokka
1. Esa Ruotsalainen 97
2. Henrik Pietarinen 93
3. Joonas Tokee 91
4. Ville Hautamäki 77
5. Jarkko Nikara 55

SM3-luokka
1. Jaro Kinnunen 112
2. Samuli Vuorisalo 84
3. Niko Mäkinen 69
4. Henri Hokkala 65
5. Jussi Lindberg 57

SM4-luokka
1. Erno Kinnunen 108
2. Jussi Teppo 97
3. Mikko Heikkilä 75
4. Tomi Vilenius 51
5. Harri Korkiakoski 34

Tiimimestaruuspisteet
1. TGS Worldwide 225
2. Printsport 1 142
3. Hannu’s Rally Team 127
4. Ford Motorcraft 111
5. Printsport 2 80

Kaikki pisteet löydät täältä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 88 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 75 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 74 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 49 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa