Facebook Twitter Email Pinterest

Jalavan loistava ralli päättyi johtopaikalta konerikkoon.

15.05.2022 / Juho Koski / JalavaRacing-tiedotus

Miko Jalavan loistava Länsirannikon Ralli sai ikävän lopun mäntyharjulaisen keskeytettyä erikoiskokeelle 7. Keskeytyksen syynä oli moottoririkko. Jalava oli tukevassa johdossa koko kilpailunsa ajan.

Miko Jalava yhdessä kartanlukijansa Matias Peipon kanssa ovat joutuneet keskeyttämään SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin. Jalava johti kilpailua selkeällä marginaalilla ennen kilpailun seitsemättä erikoiskoetta. Keskeytys katkaisi Jalavan voittoputken Ralli SM -kaudella 2022.

Jalava aloitti vahvasti ajamalla kilpailun avanneelle Suni 1:n erikoiskokeelle 21 sekunnin pohja-ajan. Toiselle erikoiskokeelle Jalava ajoi niin ikään pohja-ajan selkeällä marginaalilla.

-Ihan hyvä aloitus. Totutellaan Turun teihin, mutta uskallusta saisi olla enemmän. Vaihdetaan tuoreempaa rengasta alle ja koitetaan ajaa toinen lenkki kovempaa. Liukasta on, mutta teiden kunto on hyvä.

Jalavan kova suoritus jatkui kilpailupäivän toisella lenkillä mäntyharjulaisen ajaessa pohja-ajat erikoiskokeille 5 ja 6. Tekniikkamurheet kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella kuitenkin johtivat keskeytykseen yli minuutin johtoasemasta.

-Kone hajosi totaalisesti. Huomattiin, että koneessa oli häikkää kakkosen jälkeen väännön puutteesta. En osannut ennustaa, että lohkoon tulisi reikä tämän seurauksena. Kilpailun aikana olin tyytyväinen ajooni kakkospätkää lukuun ottamatta.

SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa RSJM-kuljettajat ajoivat vain lauantain 7 erikoiskoetta. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkuu 17.-18.6. SM Pohjanmaa Rallissa Seinäjoella.

Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa