Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Herranen, 19, starttaa rallin MM-sarjaan uudella kalustolla

02.01.2023 / Toni Herranen Sport -tiedotus / Taneli Niinimäki

19-vuotias Toni Herranen ottaa tulevalla kaudella uuden askeleen urallaan ja osallistuu nelivetoisella autolla rallin MM-sarjaan.

Viime vuonna rallin EM- ja SM-sarjassa etuvetoisella Rally4 -autolla kilpaillut nuorukainen saa nyt alleen nelivetoisen Ford Fiesta Rally3:n, jolla starttaa WRC3-luokkaan.

- Odottavaisin mielin lähdetään kauteen. Sarja käynnistetään Ruotsin rallista, joten pääsee aloittamaan vähän kuin kotikisalla, Herranen fiilistelee.

Jääliläislähtöisen Herrasen kyytiin istuu tulevissa MM-ralleissa jo pitkän kansainvälisen uran kartanlukijana saavuttanut Mikko Lukka. Kaksikko osallistui viime kaudella kolmeen EM-ralliin yhdessä.

- Mikko on kiertänyt nämä kisat jo monta kertaa, joten hän tietää mitä odottaa ja se totta kai helpottaa. Varmasti jollain tavalla se tuo rentoutta myös omaan tekemiseen.

MM-sarjan lisäksi Herranen jatkaa kilpailemista myös kotimaan rallipoluilla.

- Aloitetaan kausi heti tammikuussa Tunturirallista ja tarkoitus on ajaa SM-sarjan SM2-luokassa useampi kilpailu. Nyt on varmasti hyvää taistelua Rally3-autoilla myös kotimaassa. Hyvä luokka saa ansaitusti uusi kuskeja ja autoja rupeaa olemaan jo hyvä määrä Suomessa, Herranen sanoo.

Kotimaan kisoissa Herrasen vierellä jatkaa Sebastian Virtanen. Viime kaudella kaksikko saalisti SM-pronssia sekä Pohjoismaiden rallisarjan mestaruuden.

Hyvä tuntuma uuteen kalustoon

Hyppäys nelivetoisen Rally3 -auton rattiin ei ole Herraselle askel tuntemattomaan. Kalusto saapui talliin viime kesänä ja nuorukainen ajoi ensimmäiset kisakilometrit sillä Jyväskylän MM-rallissa. Testiäkin on ehditty jo ajamaan SM-avaukseen valmistautuessa lumella.

- Onhan se hieno auto ajaa, varsinkin kun on jo useampi kausi takana etuvetoisella. Pysähtyy, kääntyy ja kiihtyy ihan eri tavalla. Nyt jo ensimmäisissä talvitesteissä on saatu auto istumaan hyvin käteen ja on löytynyt hyvä fiilis ajamiseen, Herranen sanoo luottavaisena.

Rallin SM-kausi käynnistyy tuttuun tapaan Rovaniemen Tunturirallista 12.-14. tammikuuta ja ensimmäinen MM-ralli on ohjelmassa heti helmikuussa Ruotsin lumella. WRC3-luokan MM-sarjassa ajetaan yhteensä viisi osakilpailua.

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa