Facebook Twitter Email Pinterest

Luhtaniemi kolmas Tunturissa - kauden jatko vielä kysymysmerkki

17.01.2023 / Jani Luhtaniemen tiedotus

Jani Luhtaniemen paluukisa ja ensiesiintyminen nelivetoisella Rally3-autolla sisälsi kaikenlaisia tilanteita, mutta lopputuloksissa Luhtaniemi oli hienosti kolmas. Kauden jatkosuunnitelmat ovat kuitenkin vielä avoinna.

Lähes kahden ja puolen vuoden kilpailutauko ja hyppäys kaksivetoisesta nelivetoiseen kalustoon, siinä lähtökohdat Jani Luhtaniemen Arctic Lapland Rallyyn. Luonteensa mukaisesti Jani suhtautui haasteeseen optimistisesti ja eikä asettanut paluukisaan tulostavoitteita.

- Tärkeintä on hyvä ja kilpailukykyinen suoritus, kertoi tuusulalainen ennen kisaa.

Viime viikonloppuna ajetun Tunturirallin avauspäivänä perjantaina ajettiin viisi erikoiskoetta. Kilvanajo palautui Luhtaniemen ja kartturi Juha-Pekka Jauhiaisen mieleen varsin nopeasti ja yhteistyö sujui hyvin. Vauhti oli vakuuttavaa, vaikka pieniä tapahtumia päivään mahtuikin.

- Mäntyvaaran ensimmäisellä vedolla oli vaihteiden kanssa häikkää ja Kaihuavaarassa peruuteltiin ja hävittiin siinä aikaa. Muuten päivä meni hyvin. Tilanteita oli, kun ei ole luottoa nuottiin eikä autokaan ole kisavauhdissa tuttu, mutta tästä se lähtee. Tiimi on hyvä ja meillä on kivaa, se on tärkeintä, kertoi Jani perjantai-iltana.

Lauantain olosuhteet olivat haastavat, ja sen saivat kokea myös Luhtaniemi ja Jauhiainen.

- Ajettiin heti aamun ensimmäisellä pätkällä penkkaan, siinä meni lisävalo rikki ja lämpöjä piti tarkkailla. Seuraavalla erikoiskokeella oikea takapyörä osui jätössä johonkin melko kovaa, ja auto ei mennyt sen jälkeen suoraan, kertasi Luhtaniemi päivähuollossa.

Vaikka tilanteita riitti, vauhtia silti löytyi. Sijoitus SM2-luokassa vakiintui kolmanneksi, ja sillä sijalla kaksikko ajoi maaliin saakka.

- Oli hienoa vetää pitkästä aikaa! Kiitos tiimille ja kaikille yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat tämän kisan meille, kiitteli hymyilevä Jani maalihaastattelussa.

Jani Luhtaniemi kertoi jo aiemmin, että Tunturirallin suoritus määrittää loppukauden. Hyvä sijoitus ja siitä saadut korotetut SM-pisteet houkuttelevat toki, mutta jatkoa ei ole vielä naulattu.

- Seuraava SM-ralli Kuopiossa jää meiltä ainakin väliin. Pitää nyt tässä pohtia tarkasti ja keskustella myös yhteistyökumppaneiden ja tiimin kanssa, miten jatketaan vai jatketaanko mitenkään, kertoo Luhtaniemi.

Tulokset / SM2-luokka, Arctic Lapland Rally:

1. Benjamin Korhola 2:03:51,8
2. Ville Ruokanen +1:40,9
3. Jani Luhtaniemi - Juha-Pekka Jauhiainen +2:20,6
4. Toni Herranen +2:49,5
5. Eamonn Kelly +7:10,1
6. Henri Timonen +8:16,7
7. Henri Hokkala +12:50,8
8. Tuomas Vihtari +15:52,9

Pisteet / SM2-luokka, 1/7 osakilpailua:

1. Benjamin Korhola 34
2. Ville Ruokanen 25
3. Jani Luhtaniemi 20
4. Toni Herranen 16
5. Henri Timonen 13
6. Henri Hokkala 11
7. Tuomas Vihtari 9

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa