Facebook Twitter Email Pinterest

Timosen podium-sijoitus Kokkolassa valui ojaan

03.10.2023 / Jani Seppälä / Timonen Racing tiedotus

Henri Timonen (LahUA) - Jussi Kärpijoki (RaisUA) starttasivat perjantaina käynnistyneeseen SM Kokkola Ralliin SM2-luokan nelossijalta, vain pisteen päässä pronssi-sijalla ollutta Ville Ruokasta (RoiUA) perässä. Viidennellä sijalla takana 11 pisteen päässä oli nuori lupaus Toni Herranen (KR-TEAM RY), jonka alkukausi oli sujunut hieman takkuisasti.
 
Mestaruus ratkaistaisiin tässä kauden päätöskisassa kahden tasaisesti kovinta vauhtia suorittaneen kesken, jotka olivat Benjamin Korhola (VihUA), sekä Henri Hokkala (AL-AKU/Jkl). Kenties jopa hieman vastoin odotuksia tällä kertaa kilpailu ei käynnistynytkään tuttujen hallitsijoiden tahdissa. Herranen siirtyi perjantaina kilpailun kärkeen jo toisella erikoiskokeella ja Jesse Kallio (HyUA) haastoi kakkospaikasta hyvin Korholaa ja Hokkalaa. Herrasen kauden paras ajo tarkoitti sitä, että Timonen ja Ruokanen tippuivat taistelemaan tässä kohtaa pistetaulukon nelospaikasta.
 
Lauantain ohjelmassa oli perjantaina ajettujen kolmen erikoiskokeen jatkeeksi vielä kahdeksan erikoiskoetta. Päivän kolmas erikoiskoe tarjoili jo sadetta ja liukkautta, Ruokanen luisteli tieltä ulos vaurioittaen ajokkiaan sen verran, että aikatappiota tuli vielä seuraavallakin erikoiskokeella. Timosen autokunnassa Herrasen johtopaikka reilun minuutin edellä, sekä Ruokasen takamatka parin minuutin päässä tarkoitti käytännössä loppupäiväksi vain maaliin pääsyn varmistelua, pronssin kohtalo olisi Herrasen onnistumisen tai epäonnistumisen varassa.
 
Sade yltyi päivän mittaa yhä rankemmaksi ja tiet olivat paikoin lähes yhtenäistä vesilätäkköä, pyyhkijät laitettiin äärimmilleen, eikä niiden nopeuskaan aina riittänyt. Lauantain viidennellä erikoiskokeella varma hopeamitalisti Hokkala suistui tieltä ja takana sijoitukset nousivat pykälällä. Päivän seitsemäs, eli kilpailun toiseksi viimeinen erikoiskoe tarjosi vielä muutoksia listalle, nyt ongelmissa oli Kallio, joka putosi yli 12 minuutin päähän kärjestä. 
 
Viimeiselle erikoiskokeelle startattiin pronssissa kiinni olevan Herrasen johtaessa kultamitalin ottavaa Korholaa lähes puolella minuutilla. Timosen autokunta oli nyt noussut kolmanneksi, eroa eteenpäin oli reilu kaksi ja puoli minuuttia ja taaksepäinkin yli kaksi minuuttia. Varmistelun varmistelustakin huolimatta Timosen autokunta suistui viimeisellä erikoiskokeella ojaan ja kolmostila kauden päätöksestä imeytyi Kokkolan seudun saveen keskeytyksen muodossa.
 
-Keli oli kaikkiaan haastava, mutta ihan mukavaa oli silti ajaa. Kisa sujui ihan perushyvin ennen viimeistä pätkää. Herranen oli kaukana edellä ja Ruokanen kaukana takana, joten noin puolet kisasta oli meille hieman cruisailua. Kilpailun lopulle sovittiin, että ajetaan tosiaankin rauhassa maaliin ja otetaan varma sijoitus sekä pisteet.
 
-Viimeisellä pätkällä ajettiin varovasti, mutta leikattiin vasurissa aavistuksen liikaa todella liukkaassa kohdassa ja katastrofi oli valmis. Spinnattiin keula sisäpuolen ojaan ja siinä istui tiukasti, ei paikalle löytyneen katsojajoukon avulla saatu ylös, isompi ajoneuvo tarvittiin köyden päähän jotta nousi kilpailun jälkeen.
 
-Kyllähän se otti hetken aikaa päähän siellä kuraisen ojan reunalla, mutta ei maailma siihen kaadu. Ensimmäinen kausi SM-sarjassa on sujunut kuitenkin ihan nousujohteisesti, joten ei tässä nyt syvästi lamaantuneita olla, päättää Timonen.
 
SM2-luokka loppupisteet TOP5:
  1. Benjamin Korhola 145
  2. Henri Hokkala 104
  3. Toni Herranen 83
  4. Ville Ruokanen 81
  5. Henri Timonen 60
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa