Facebook Twitter Email Pinterest

Lassila jatkaa SM3-luokan sarjajohdossa

05.02.2024 / Lassila Racing -tiedotus

Leevi Lassila ja Antti linnaketo sijoittuivat SM3-luokan toisiksi viikonloppuna ajetussa Arctic Lapland Rally:ssa SM-sarjan toisessa osakilpailussa Rovaniemellä.

Rovaniemen kisaviikonlopun haastavista olosuhteista huolimatta matkaan toisiksi korkeimmat sarjapisteet. Vaikka vauhti ei aivan voittoon riittänyt, niin viikonloppu oli onnistunut sarjatilanteen kannalta.

- Ajo oli koko viikonlopun ajan liian varovaista, eikä täyttä luottoa ajamiseen löytynyt. Lisäksi olosuhde loi omat haasteet, rengaskuluman vuoksi.

Perjantaina kilpailu lähti käyntiin Aittajärveltä, jossa Lassila kellotti luokan toiseksi nopeimman ajan. Kahden erikoiskokeen jälkeen päivähuoltoon tullessa kuljettajapari oli luokan toisella sijalla, 1,3s erolla kärkeen. Illan erikoiskokeilla Tuukka Kauppinen kuitenkin repi eron lähes puoleen minuuttiin.

- Päivä lähti käyntiin vähän varovasti. Neljännellä erikoiskokeella ero kärkeen kasvoi liian suureksi. Mäntyvaaran yleisöerikoiskokeilla onnistuttiin kuitenkin molemmilla kerroilla ja niiltä pohja-ajat.

Lauantain kisapäivään Lassila lähti kuromaan eroa kärkeen kiinni. Aamun rengastaktiikka toimi ja suunnitelmana oli hyökätä Siikakämän erikoiskokeella. Kuitenkin erikoiskokeen alussa kuljettajan puolen tuulilasin pyyhkijä irtosi ja näkyvyys lasin läpi heikkeni radikaalisti. Kyseiselle erikoiskokeelle pohja-aika 4,6s turvin, mutta ero kärkeen ei kutistunut toivotulla tavalla, joten päätökseksi tuli ajaa turvallisesti 2. sijan pisteet kotiin.

- Lauantain kisapäivän aamu sujui odotetusti. Päivän taktiikan hyödyntäminen epäonnistui, kun Siikakämän isolla tiellä pyyhkijä irtosi ja näkyvyys oli hetkittäin nollassa. Tunnelma latistui ja todettiin tiimin kanssa, että Kauppista ei enään ajamalla kiinni saa ja on järkevämpää ajaa riskittömästi ja ottaa kakkossijan pisteet.

Sarjapisteitä kuljettajakaksikolla on 50, joten ykköstila säilyy 16 pisteen turvin. Seuraavan kerran SM-pisteitä on jaossa Alavudella 8-9.3. SM Tuuri rallin merkeissä.

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa