Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Kallion tavoitteena nostaa vauhtia askel askeleelta

13.06.2024 / Jarno Saari

Sadekuuroja ja koleaa kesäkeliä on luvassa, kun Ralli SM -sarjan kesäkausi jatkuu viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä. Perinteinen Pohjanmaa Ralli on sarjan viides osakilpailu, jonne Jesse Kallio starttaa hakemaan SM2-luokan kärkisijoja.

Ford Fiesta Rally3 -autolla kilpaileva Kallio on vakiinnuttanut sarjataulukossa toisen sijan pistejohtaja Henri Hokkalan takana. Kauden aikana ajoittain kärkivauhtiin yltänyt Kallio lähtee jälleen haastamaan kaikki kauden neljä edellistä osakilpailua voittanutta Hokkalaa.

- Kiva päästä taas kisaamaan, kun edellisestä SM-rallista on kulunut vasta kolme viikkoa. Itse en tykkää pitkistä tauoista kisakalenterissa. Mitään ihmeitä tässä välissä ei toki ole voitu tehdä, mutta uskon, että meidän tiimi on tehnyt pienen harppauksen eteenpäin, Kallio kommentoi.

- Onneksi minulla on kokemusta tästä rallista viime kesältä, kun vastaavasti monet kotimaan kilpailut ovat olleet mulle uusia tällä kalustolla, rallicrossin parista kaksi vuotta sitten ralliteille siirtynyt kuljettaja vertaili.

Mitalikamppailun lisäksi Kalliolla on muutakin jännitettävää kesäkuun edetessä.

- Edellisessä osakilpailussa varmistin paikkani Flying Finn Future Star -kilpailuun, jonka voittajalle tarjotaan osallistuminen ja kalusto Suomen MM-osakilpailuun, Secto Rally Finlandiin, Jesse totesi.

Jesse Kallio ja kartanlukija Jarno Ottman kilpailevat Pohjanmaa Rallissa numerolla 12. Kilpailua voi seurata Moottoriurheilu.tv:n YouTube -livestriimin kautta.

SM2-luokan pisteet 4/7 osakilpailua Top5:

1. Henri Hokkala 109
2. Jesse Kallio 70
3. Jooa Iivari 40
4. Ville Ruokanen 23
5. Toni Herranen 20

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa