Facebook Twitter Email Pinterest

Viron EM-ralli jätti huonon maun Asunmaalle

07.07.2024 / Juho Koski / Asunmaa Racing -tiedotus

Teemu Asunmaa ajoi yhdenneksitoista Viron EM-rallissa. Asunmaan kilpailu alkoi haastavasti jo perjantaina, eikä alavutelainen päässyt kisavireeseen koko kilpailun aikana aurattuaan tietä lauantaipäivän ajan.

Teemu Asunmaa ja kartanlukija Ville Mannisenmäki ajoivat Viron EM-rallissa maaliin lopulta sijalla 11. Skoda Motorsport Suomen kuljettajan kilpailu lähti väärille raiteille heti perjantain aika-ajoissa Asunmaan osuttua oikomisesteeseen johtaen rengasrikkoon ja 16. nopeimpaan aikaan. Lauantai kului auratessa reittiä.

-Oli tiedossa, millainen reitin avaajan paikka on tällaisissa kilpailuissa. Taistelutahto laantuu aika vahvasti, kun näkee ja tietää ettei näillä asetelmilla pysty taistelemaan. Toisaalta, onhan se hienoa ajaa tällaisessa kisassa ensimmäisenä autona, TV-aika on ainakin taattu ja on siinäkin tavallaan jotain erityistä, Asunmaa kertoi lauantain iltahuollossa.

Sunnuntaiksi Asunmaa luovutti tien avaajan paikkansa kilpakumppaneilleen, mutta ero kärkeen oli venynyt jo saavuttamattomiin. 

-Ei ollut kunnon fiilistä ajaa oikein missään vaiheessa, mutta kokeiltiin muutamia juttuja auton kanssa Sectoa varten. Toki ainahan kilsakilometrit ovat hyödyksi, mutta missään vaiheessa ei pystytty ajamaan täysiä, eikä se pidä kisavirettä yllä. Jos ensi kerralla teen samoin kuin perjantaina, niin lähden saman tien kotiin, Asunmaa naurahtaa.

Asunmaan kausi jatkuu noin kuukauden kuluttua Jyväskylässä ajettavalla Secto Rally Finlandilla, johon valmistautuminen aloitetaan heti alkavalla viikolla. Asunmaa on kaikesta huolimatta kiitollinen mahdollisuudesta kilpailla Viron EM-osakilpailussa.

-Seuraavat pari viikkoa menee auton huoltamisessa Jyväskylää varten, ja tämän jälkeen toki ajetaan hieman testiä. Suuret kiitokset yhteistyökumppaneillemme mahdollisuudesta ajaa täällä, järjestäjille hienoista puitteista, sekä meitä kannustaneille kotikatsomoissa ja reitin varrella, Asunmaa kiittelee.

Delf Rally Estonian tulokset:

1.Georg Linnamäe            1:44:33,1             Toyota GR Yaris Rally2     EST

2. Robert Virves                +2,2                      Skoda Fabia RS Rally2      EST

3. Nikolay Gryazin            +1:11,2                 Citroen C3 Rally2              BGR

4. Mads Ostberg               +1:23,2                 Citroen C3 Rally2              NOR

11. Teemu Asunmaa       +3:11,8                Skoda Fabia RS Rally2     FIN

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa