Asunmaalla edessään uransa seitsemäs Jyväskylän MM-ralli
Teemu Asunmaa kilpailee tulevana viikonloppuna ajettavassa Secto Rally Finlandissa edustaen Skoda Motorsport Suomea. Kyseessä on alavutelaisen kilpa-autoilijan uran seitsemäs Jyväskylän MM-ralli.
Teemu Asunmaa ja kartanlukija Ville Mannisenmäki lähtevät edustamaan Skoda Motorsport Suomea tulevan viikonlopun Secto Rally Finlandiin. Tulevan viikonlopun kilpailu on Asunmaan uran seitsemän Jyväskylän MM-ralli. Tavoitteena on kovatasoinen suoritus, johon voi olla tyytyväinen.
-Tavoitellaan omaa parasta ja sitä kautta mahdollisimman hyvää sijoitusta. suorituksen kannalta tärkeintä on, että voi olla tyytyväinen omaan ajoon. Katsotaan mitä keli sanoo, näyttäisi että saattaa olla sadetta luvassa, mutta katsotaan mikä sitten on todellisuus, Asunmaa pohtii.
Yhteensä 20 erikoiskoetta sisältävän nelipäiväisen kilpailun reitti on osittain Jyväskylän konkarille tuttu, mutta myös hallitsevalle Suomen mestarille uusia tuttavuuksia mahtuu yli 300-kilometriselle reitille.
-Onhan siellä tuttujakin pätkiä, mutta myös sellaisia, joita en ole ennen ajanut. Esimerkiksi Myhinpää ja Västilä ovat sellaisia mitä en ole ennen ajanut, ja Saarikas on tottakai kaikille uusi. Mukavaa, että uuttakin latua on luvassa, Asunmaa iloitsee.
Viikonlopun aikana Suomen sekä autourheilumaailman kamerat ovat vahvasti kohdistettuina Jyväskylään. Kotimaan suurin autourheilutapahtuma on mahdollisuus monin eri tavoin.
-Secto on ainutlaatuinen kilpailu Suomessa. Selvästi isoin kisa kotimaassa, ja pätkillä sekä huoltoparkissa on paljon yleisöä, joka tuo erilaisen kisafiiliksen. Siksi täällä ollaankin, näkyvyys on iso osa yhtälöä hienojen teiden lisäksi, Asunmaa selvittää.
Secto Rally Finland ajetaan Keski-Suomessa Jyväskylässä sekä ympäryskunnissa 1.-4.8. Kilpailu sisältää 20 erikoiskoetta ja 305,69 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata livelähetyksenä Rally.tv -palvelusta sekä MTV Katsomo+ Urheilu -suoratoistopalvelussa ja MTV Max -kanavalla. Ylen Ralliradio seuraa kilpailua suorana nettiradiossa sekä Jyväskylän lähialueilla. MTV3 esittää myös MM-rallistudion jokaisen kilpailupäivän aluksi sekä lopuksi.
Secto Rally Finlandin aikataulu (lihavoidut erikoiskokeet televisioidaan suorana)
Torstai 1.8. – 3,48 km
10:01 Shakedown Ruuhimäki – 4,12 km
19:05 EK1 Harju 1 – 3,48 km
Perjantai 2.8. – 116,33 km
08:13 EK2 Laukaa 1 – 17,96 km
09:20 EK3 Saarikas 1 – 15,93 km
10:35 EK4 Myhinpää 1 – 15,51 km
12:05 EK5 Ruuhimäki 1 – 7,76 km
15:10 EK6 Laukaa 2 – 17,96 km
16:17 EK7 Saarikas 2 – 15,93 km
17:32 EK8 Myhinpää 2 – 15,51 km
19:05 EK9 Ruuhimäki 2 – 7,76 km
20:05 EK10 Harju 2 – 2,01 km
Lauantai 3.8. – 144,22 km
09:05 EK11 Västilä 1 – 18,94 km
10:05 EK12 Päijälä 1 – 20,19 km
11:05 EK13 Ouninpohja 1 – 32,98 km
15:35 EK14 Västilä 2 – 18,94 km
16:35 EK15 Päijälä 2 – 20,19 km
17:35 EK16 Ouninpohja 2 – 32,98 km
Sunnuntai 4.8. – 41,66 km
08:55 EK17 Sahloinen-Moksi 1 – 14,27 km
10:05 EK18 Laajavuori 1 – 4,35 km
11:17 EK19 Sahloinen-Moksi 2 – 14,27 km
13:15 EK20 Laajavuori 2 (Wolf Power Stage) – 8,77 km
Kuva: Merita Mäkinen