Facebook Twitter Email Pinterest

Emil Lindholm palaa Skodalle ja WRC2-luokan mestaruussarjaan

04.02.2025 / Marko Mäkinen

Rallin MM-sarjan 2022 WRC2-luokan mestarikaksikko Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen palaavat Toksport WRT:n Škodan ohjaamoon. GRX-tiimiä edustavan kaksikon ohjelmassa on WRC2-luokan mestaruussarja, joka heidän osaltaan käynnistyy suomalaisten suosimassa lomakohteessa Kanarian saarilla.
 
Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen kilpailee rallin MM-sarjan WRC2-luokassa Toksport WRT:n Škoda Fabia RS Rally2:lla. Jo käynnistyneelle MM-rallikaudelle Lindholmin pöydällä oli erilaisia vaihtoehtoja, joista he yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa valitsivat paluun WRC2-sarjaan ja siellä tuttuun tiimiin ja autoon.

- Kivat fiilikset palata Toksportille ja Škodalle, joiden kanssa voitimme WRC2-mestaruuden. Toki olin jo Škoda Fabia RS Rally2:n kehitystyössä mukana, joten auto on tiimin ohella ennalta tuttu. Tässä välissä Škoda on todennäköisesti kehittynyt yhä lisää, ja sen me näemme ja koemme ensimmäisissä testeissä, miltä auto nykykunnossa tuntuu.

Lindholm kertoo, että hänen ja hänen yhteistyökumppaniensa päätavoite oli ajaa MM-sarjaa WRC2-luokassa ja kilpailla sarjassa mahdollisimman täyspainoisesti. Hyundailla ei ollut WRC2-luokan ohjelmaa tarjolla, joten GRX-tiimissä päädyttiin nykyiseen ratkaisuun.

- Haluan suuresti kiittää Hyundai Motorsportia mahdollisuudesta toimia MM-sarjan huipputiimissä. Viimeiset puolitoista vuotta olivat todella opettavaisia, ja on ollut fantastista saada rallin MM-sarjan pääluokan autosta ajotuntumaa sekä korvaamattoman arvokasta kokemusta siitä, miten lajin huipputiimi toimii, Lindholm kiittää.

- Mielelläni olisin Ruotsissa kilpaillut, mutta myös Kanarian saarilla ajettava Espanjan MM-ralli on henkilökohtaisesti minulle erittäin mieluisa kauden aloituskilpailu. Sarjasta on parin viime vuoden ajan puuttunut puhtaalla asfaltilla ajettava MM-ralli, jollainen ensimmäistä kertaa Kanarian saarilla MM-tasoisena ajettava ralli on. Kysymyksessä on tällaiselle entiselle rata-autoilijalle mieluisa kilpailu.

Lindholm ja Hämäläinen kilpailevat kauden 2025 aikana vähintään viidessä rallin MM-osakilpailussa. Kausi käynnistyy huhtikuussa Kanarian saarten Espanjan MM-rallilla ja se jatkuu kesäkuussa Sardiniassa ajettavalla Italian MM-rallilla. Luonnollisesti Suomen MM-ralli kuuluu kaksikon ajo-ohjelmaan.

- Viisi MM-rallia ajamme vähintään, ja syksyn ajo-ohjelma lyödään Suomen MM-rallin jälkeen lukkoon, Lindholm kertoo.

Kuva: Sebateam

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa