Facebook Twitter Email Pinterest

Tomi Tukiainen 1/2003

16.01.2003 / Tomi Tukiainen 1/2003

Tukiaisen tavoitteena mestaruus ja täydet pisteet kauden avauksesta

Kolminkertainen rallin SM-mitalisti Tomi Tukiainen jatkaa samalla kalustolla SM-sarjassa. 30-vuotias rakenneasentaja sijoittui viime vuonna hopealle pienessä a-ryhmässä. SM-kultaa Tukiainen ajoi 2001 pienessä a-ryhmässä ja 1999 pienessä n-ryhmässä. Tälle vuodelle tavoitteeksi on asetettu SM-kulta.

Vuodesta -96 rallin SM-sarjaa ajanut keuruulaiskuski hieroi muutamia autokauppoja, mutta yksikään niistä ei toteutunut. Yksi vaihtoehto oli iso n-ryhmä. Näin Tomi jatkaa tutulla VW Golf kitcarilla yhdessä kartturinsa Pekka Kärmeniemen kanssa.

- Tauko mennä vilahti jälleen nopeasti. Sopimusneuvottelut ja autokuviot veivät ajan aika tarkkaan. Kyllä tämä kitcar VW pitäsi olla vielä aivan kilpailukykyinen ainakin talvella, kertoo Tomi.

Kauden avaus, Arctic Lapland Rally, on Tomin suosikkikisa. Siellä tulokset ovat aina olleet hyviä jos vain tekniikka on pysynyt kasassa. Tunturin rännit ovat tulleet jo varsin tutuiksi sillä tämä on seitsemäs kerta Tomille.

- Tunturista lähden hakemaan ilman muuta täysiä pinnoja. Se on rankka ja vaativa kisa, mutta tykkään siitä. Toivottavasti pakkanen ei vain pauku vuoden -99 lukemissa, miestiskelee Tomi.

Lisätietoja: Tomi Tukiainen puh 0400-867755 tai Pekka Kärmeniemi 040-5072472

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa