Tomi Tukiainen 1/2003
Tukiaisen tavoitteena mestaruus ja täydet pisteet kauden avauksesta
Kolminkertainen rallin SM-mitalisti Tomi Tukiainen jatkaa
samalla kalustolla SM-sarjassa. 30-vuotias rakenneasentaja
sijoittui viime vuonna hopealle pienessä a-ryhmässä. SM-kultaa
Tukiainen ajoi 2001 pienessä a-ryhmässä ja 1999 pienessä
n-ryhmässä. Tälle vuodelle tavoitteeksi on asetettu SM-kulta.
Vuodesta -96 rallin SM-sarjaa ajanut keuruulaiskuski hieroi
muutamia autokauppoja, mutta yksikään niistä ei toteutunut. Yksi
vaihtoehto oli iso n-ryhmä. Näin Tomi jatkaa tutulla VW Golf
kitcarilla yhdessä kartturinsa Pekka Kärmeniemen kanssa.
- Tauko mennä vilahti jälleen nopeasti. Sopimusneuvottelut ja
autokuviot veivät ajan aika tarkkaan. Kyllä tämä kitcar VW pitäsi
olla vielä aivan kilpailukykyinen ainakin talvella, kertoo Tomi.
Kauden avaus, Arctic Lapland Rally, on Tomin suosikkikisa. Siellä
tulokset ovat aina olleet hyviä jos vain tekniikka on pysynyt
kasassa. Tunturin rännit ovat tulleet jo varsin tutuiksi sillä tämä
on seitsemäs kerta Tomille.
- Tunturista lähden hakemaan ilman muuta täysiä pinnoja. Se on
rankka ja vaativa kisa, mutta tykkään siitä. Toivottavasti pakkanen
ei vain pauku vuoden -99 lukemissa, miestiskelee Tomi.
Lisätietoja: Tomi Tukiainen puh 0400-867755 tai Pekka Kärmeniemi
040-5072472