Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund 1/2003

16.01.2003 / Heikki Westerlund 1/2003

Vuosi on vaihtunut ja omalta osaltani alkamassa on 26. vuosi ralliauton ratissa. Syksyllä SM-sarjan päätyttyä mielessä kävi monenlaisia ajatuksia näistä ajohommista. Varsinainen lopettaminen ei ollut mielessä mutta jonkinlainen kevyempään jäähdyttelyyn siirtyminen kylläkin. Hyvät sijoitukset kauden loppua kohden pisti kuitenkin hieman ajatuksia uusiksi ja näin päätin jatkaa SM-sarjassa vielä niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja motivaatiota riittää. Eipä tätä harrastusta SM-tasolla kaikkine sivujuonteineen tietty ihan helppo yrittäjyyden ohessa ole ylläpitää, mutta vielä ainakin on virtaa riittänyt.

Kilpailukalusto on pysynyt entisellään eli jatkan isossa A-ryhmässä Mitsubishin EVO 6:lla. Myöskään tiimissämme ei ole miehistöpuolella tapahtunut muutoksia; Rajamäen Ismo jatkaa kartturina. Kake Mäkelä, Jussi Laine sekä Ossi Ali-Kippari jatkavat pitkäaikasella kokemuksellaan huoltopuolella. Kake vastaa muutenkin täysin kilpa-autosta. Hän tekikin perusteellisen kausihuollon Mitsuun jo heti viime kauden päätyttyä joten auto on ollut hyvissä ajoin iskussa.Teimme lyhyen testin pari viikkoa sitten ja kaikki toimi moitteettomasti.

SM - kauden avaa perinteikäs "Tunturi" ensi viikonloppuna. Tunnelmaltaan kisa on mahtava ja sinne onkin aina mukava lähteä. Pysyisivät vain nuo myös perinteisen kovat kisaviikon pakkaset nyt poissa. Aloitamme Ismon kanssa reittiin ennakko- tutustumisen maanantaina. Reitti on pysynyt parisen vuotta lähes samanlaisena joten se helpottaa tehtävää työtä. Toki joudumme tekemään nuotteihin melkoisesti muutoksia koska aivan samanlaisina erikoiskokeet eivät koskaan ole pysyneet. Pyrimme neljän vuorokauden aikana ajamaan kaikki erikoiskokeet 3-4 kertaa läpi. Kilpa-autojen esikatsastus suoritetaan torstai-iltana. Kisa alkaa perjantaina klo 12. Torstaina tarkoituksemme on ajaa muutama veto vielä testipätkällä jotta näemme että kaikki varmasti toimii. Shamppanjat roiskuavat kisan voittajien käsissä maalilavalla lauantaina n. klo 19.

Osanottajalista näyttää ihan kovatasoiselta. WRC-autojakin on mukana kymmen-kunta. Itse starttaamme kisaan numerot 15 etuoviin teipattuina. Eteemme starttaa Mika Häkkinen numerolla 14. Hauska nähdä miten Mitsu kulkee mestarin käsissä? Pääsemme Ismon kanssa parhaalta aitiopaikalta tarkistelemaan formula-mestarin ajolinjoja ja penkkojen siirtoja. Lauantaina aamuvarhaisella letka starttaa reitille sen hetkisessä tulosjärjestyksessä. Perjantain lenkin onnistuminen onkin tästä syystä hyvin tärkeää !

Tavoitteenamme tänä talvena on ajaa tasaisesti SM-pisteille jokaisessa osa-kilpailussa. Jos syksyn hyvä vauhti on vähänkään jäänyt päälle niin kaikki edellytykset tähän pitäisi olla olemassa. Tuskainen viime vuoden alkukausi on unohdettu ja nyt lähdemme reissuun positiivisella mielellä. Seuraavat SM-rallit kurvataan Lapualla ja Mikkelissä, mutta niistä sitten myöhemmässä vaiheessa lisää ...

Toivoakseni saan toimittaa iloisen sävyisen tiedotteen Arctic Lapland Rallyn jälkeen...

Hessu Westerlund
GSM 0400-485 041

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa