Facebook Twitter Email Pinterest

Minna Lindroos

21.02.2003 / Minna Lindroos

Minna Lindroos starttaa tulevana lauantaina Lapualla järjestettävään kauden toiseen yleisen luokan SM-osakilpailuun. Kilpailuun lähdetään luottavaisin mielin, koska pistesalkussa on jo kuusi pistettä ensimmäisen osakilpailun, Tunturirallin jäljiltä. Lähtönumero on 38 ja kirittäjistä ei tule olemaan puutetta, koska pikku n-ryhmän pisteitä lähtee saalistamaan 32 kuljettajaa. Kaikkiaan kilpailuun osallistuu 147 kuljettajaparia.

Nälkä kasvaa syödessä ja niinpä Minnan ja kartturi Sirkka Rautiaisen tavoitteena on päästä palkintopallille saakka, jolloin sijoituskin sarjassa kohenisi merkittävästi. Mahdollisuudet ovat realistiset, koska erikoiskoeajat olivat Tunturirallissakin hyviä. Harmillinen vaihteistovika vain pilasi tuloksia, mutta Hondassa on uusi laatikko ja sillä on jo kilpailtukin menestyksekkäästi.

Viikonlopun jälkeen tulevassa tiedotteessa kerrotaan sitten, minkälaisia tuloksia saatiin aikaan.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa