Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

21.02.2003 / Jukka Ketomäki

Ketomäki aikoo kääntää vastoinkäymiset voitoksi Lapuan SM rallissa

SM-sarja palaa lyhyisiin osakilpailuihin tutuissa merkeissä. Lapin kairoista tammikuun lopulla alkanut sarja jatkuu Lapualla tasaisissa latomaisemissa ajettavalla Lapuan SM rallilla, kilpailu starttaa matkaan lauantaina 22.2.2003 kello 11.01. Reitti sisältää kuusi erikoiskoetta, joilla on mittaa yhteensä 94 kilometrin verran. Kilpailuun on ilmoittautunut 147 kuljettajaa, joista isoon N-ryhmään 25 paria. Jukka Ketomäki starttaa Jani Laaksosen kanssa kisaan Team Mitsubishi Ralliart Finlandin ilmoittamana, saaden kylkeensä numeron 14.

Ketomäen edellinen startti on parin viikon takaa Ruotsin MM-rallista. Naapurimaamme arvorallissa toivottua ajorytmiä ei oikein meinannut löytyä, eikä kilpailu lähtenyt oikein missään vaiheessa kulkemaan toivotunlaisesti. - Meillä on nyt takana seitsemän tuloksetonta rallia ja jotenkin Tunturirallin ulosajon jälkeen oli vaikea löytää rentoutta ajamiseen. Ruotsissa olimme silti ihan kohtalaisen korkealla tuloksissa, mutta paras vauhti jäi kyllä näyttämättä. Lopulta ajo keskeytyi penkan päälle lauantai-iltana, kun rallista oli yksi päivä ajamatta. - Perä pääsi tökkäämään vähän penkkaan ja imi samalla auton keulan sinne. Auto meni hetken aikaa penkkaa pitkin, mutta vauhdin loputtua se istahti siihen kuin tatti, harmistunut ylistarolainen muistelee. Viimeinen onnistuminen on kesältä, joten nyt olisi aika kääntää kelkka toiseen suuntaan, tuumii Ketomäki.

Ketomäki lähtee ralliin hienoisena ennakkosuosikkina
N-ryhmän muilta kuljettajilta saatujen kommenttien mukaan kisan hienoinen suosikkina pidetään Jukka Ketomäkeä. - En tiedä sanoa muista, mutta Salon Juha ja Hotasen Hannu menevät varmasti kovaa, Jukka ennakoi kisaa. Rallimaastot Etelä-pohjanmaalla ovat kuljettajien ja katsojien kannalta juhlakunnossa, tiet ovat hyvässä jäässä ja penkoissa riittää paksuutta ja korkeutta. - Olosuhteet ovat hienot. Ruotsin -rallin jälkeen on mukavaa, kun ei tarvitse miettiä mitä renkaita alle pannaan, Jukka sanoo. Kokeilut on tehty Lapissa ja Ruotsissa ja nyt tiedetään, mikä toimii, hän lisää.

Jukka Ketomäellä on hyvä mieli lähteä kotikisaansa ja samalla kova halu onnistua siellä. Viime vuonna N-ryhmän kakkoseksi ajanut Mitsubishi-kuljettaja on tosin kisaa edeltävällä viikolla ollut lähes neljänkymmenen asteen kuumeessa, mutta ennen perjantain nuotitusta, alkoi terveyspuoli olla jo kunnossa. - Kaikki alkaa näyttää hyvältä, sillä mies alkaa olla kuumeeton ja keli näyttää mukavan aurinkoiselta, kotomaisemissaan ensimmäistä ryhmävoittoaan jahtaava Ketomäki myhäilee.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa