Facebook Twitter Email Pinterest

Katajamäki jättää Mikkelin SM-rallin väliin

14.03.2003 / Katajamäki jättää Mikkelin SM-rallin väliin

Kosti Katajamäki on joutunut peruuttamaan osallistumisensa Mikkelin SM-ralliin. Katajamäki voitti VW Golfillaan ylivoimaisesti oman luokkansa edellisessä SM-osakilpailussa Lapualla, mutta ei puolusta ykkössijaansa huomisessa osakilpailussa. - Lapuan voittoautoon ilmaantui kiinnostunut ostaja, ja niin auto myytiin. Mikkeliin en saanut kilpailukykyistä kalustoa, joten katsottiin parhaaksi peruuttaa osallistuminen. Neuvotteluja käytiin aina torstai-iltaan asti, mutta sellaista autoa jolla voisi ajaa voitosta, ei tähän hätään löytynyt, Katajamäki selvitti.

Junioreiden MM-sarjaa Volkswagen Pololla ajava Katajamäki uskoo, että kesän SM-ralleissa hän on jälleen mukana. Suurimmat panokset satsataan nimenomaan MM-ralleihin, ja SM:ää ajetaan kulloistenkin mahdollisuuksien mukaan.

- Yritämme saada Suomeen samanlaisen auton jolla ajamme MM-sarjaa. Se toimisi samalla testiautona, sillä junioreiden MM-sarjassa ajetaan vielä neljä sorarallia. SM-kisat olisivat hyvää treeniä, Katajamäki tietää.

Katajamäki ja kartanlukija Miikka Anttila viettävät nyt parin kuukauden rallitaukoa. Edellinen kilpailu Turkissa päättyi voittoon ja seuraava kisa häämöttää kesäkuussa Kreikassa. Suomalaispari on junioreiden MM-pisteissä jaetulla ykkössijalla.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa