Facebook Twitter Email Pinterest

Sami Vatanen

19.03.2003 / Sami Vatanen

Lauantaina Mikkelissä ajettu SM-sarjan kolmas osakilpailu, Vaakuna-ralli, ei sujunut ongelmitta Keski-Karjalan UA:n Sami Vataselta ja kartanlukijaltaan Jussi Martiskinilta. Sarjan johtopaikka vaihtui kolmanteen kevättauolle lähdettäessä.

Alku oli lupaava: ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen kaksikko oli kolmantena ja paransi asemiaan toisen ek:n maalissa, jossa sijoitus oli jo toinen ja eroa kärkeen vain kuusi sekuntia. Kolmas ja neljäs pätkä olivat kuitenkin jo hankalampaa: Vaakuna-rallin pienet tiet olivat ehtineet siihen mennessä sohjoutua ja urautua sen verran pahasti, ettei Vatanen tahtonut ehtiä kärjen tahtiin.

"Kolmannella ja neljännellä tuli parikymmentä sekuntia päihin, eikä mahtanut mitään", Vatanen tuumii.

Viimeinen lenkki, viides ja kuudes erikoiskoe, olivatkin sitten keväisen vaihtelevaisuuden nimissä jo täyttä soraa, ja kun kuutospätkällä toinen Vatasen eturenkaista hylkäsi runkovikaisena osan pintaansa tienposkeen, ei vauhti ainakaan loppua kohden parantunut. Kolmas tila kuitenkin riitti varmistamaan vastaavasti kolmannen tilan SM-pistetaulukossa, vain pisteen erolla seuraavaan.

Seuraava osakilpailu ajetaan reilun parin kuukauden kesätauon jälkeen Vatasen kotimaisemissa: SM-sarja jatkuu 6.-7.kesäkuuta ajettavalla Abloy-Itärallilla, johon panostetaan Vatasen leirissä tietenkin kotikisan vaatimalla vakavuudella.

"Kyllähän siihen kisaan lähdetään ihan omanlaisella hengellään. Autoonkin on toivottavasti tulossa vähän tehonlisäystä", Vatanen lupailee.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa