Facebook Twitter Email Pinterest

Tomi Tuominen Basti Lindholmin kartturiksi

06.06.2003 /

Rallin SM -sarjassa sarjaa johtavan Janne Tuohinon kovin haastaja ja viime kauden Suomen mestari Sebastian Lindholm starttaa kesäkauden ensimmäiseen osakilpailuun "uuden" kartanlukijan nuotein. Talvikauden Lindholmin nuotteja lukenut Launo Heinonen ei pysty osallistumaan työesteiden vuoksi SM-sarjan jatkoon. Kilpailuhan kaasutellaan huomenna lauantaina Joensuun tunnetusti kimuranteilla teillä SM Abloy Itärallin merkeissä.

Bastin vierellä kesän kilpailuissa istuvat tutut kasvot. Nyt rinnalle tekee paluun Tomi Tuominen, joka luotsaa miestä myös kauden päättävässä SM Valvoline-rallissa. Tuominen nähtiin Lindholmin rinnalla pari vuotta sitten ennen kuin Formula 1 -selostajan työt veivät miehen mennessään. - Viimeksi olin kyydissä SM Kaloppirallissa, joka ajettiin helmikuussa 2001. Silloin tuli voitto, joten siitä on hyvä jatkaa, Tuominen kommentoi.

Tuominen ei kiireiltään ehdi kyytiin jokaiseen kisaan, mutta Lindholmille löytyy silti kyytiin ammattitaitoisia kartanlukijoita. Timo Hantunen luotsaa Lindholmia Tampereen Exide rallissa, Neste Rallissa ja Uudenkaupungin SM-rallissa. - Olen tosi tyytyväinen että sain kisat mahdutettua Timon ja Tomin aikatauluihin. Tutut miehet takaavat ettei ongelmia tule ja "tutustumisvaihetta" ei tulla tarvitsemaan, miettii Lindholm.

SM Abloy-Itärallin nuotitusjakso on tänään käynnissä Joensuun alueen teillä ja kilpailuun startataan huomisaamuna klo 10 Joensuun keskustan kävelykadulta.

Lisätietoja: Ralli SM -sarjatiedotus, Terhi Heloaho GSM 040 586 8852 ja Joensuun osakilpailusta Lehdistöpäällikkö Arto Piiroinen, SM Abloy Itäralli, GSM 0400-576889

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa