Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

06.06.2003 /


Rallin SM-sarjan pistejahti pyörähtää käyntiin kolmen kuukauden
tauon jälkeen Joensuussa. Ison N-ryhmän hallitsevalle Suomen
mestariparille Juha Salolle ja Mika Stenbergille mennyt talvi oli
menestyksekäs. Kesäkauden avaavaan Itäralliin Mitsubishi Ralliart
Finland -duo starttaa ryhmäjohdossa.

Hangilta irronnut voitto ja kaksi hopeasijaa sekä niiden tuoma
kuuden pisteen etumatka ryhmän kakkoseen Hannu Hotaseen ei
vielä turvaa Salon asemaa tasaisessa N-ryhmässä. Kesäkauden
neljässä osakilpailussa soraa on pöllyteltävä vauhdikkaasti, jos
mielii mestariksi, sillä haastajia riittää laajalla rintamalla.
- Toivottavasti piste-ero seuraaviin on heti Joensuussa kasvamaan
päin, nuotit Salolle lukeva Mika Stenberg näkee.
- Heti ensimmäisestä pätkästä lähdetään kaasu pohjassa. Viime
kesä meni hyvin, joten samalla tavalla pyritään nytkin
onnistumaan, Juha Salo miettii.

Mitsubishi Lancer Evo 7:aa on tauon aikana ruuvattu entistä
parempaan iskuun. Rengas- ja alustatestit ovat tuottaneet tulosta.
- Siihen on pyritty, että auto ja renkaat sekä myös miehistö on
kilpailukykyisessä asemassa, parhaassa iskukunnossa. Uskon
Joensuussa hyvään tuloksekseen, sillä ennakkovalmistelut ovat
menneet suunnitelmien mukaan, Salo kertoo.

Joensuun maisemista karkkilalaisella on pelkästään positiivisia
muistoja. Vuonna 1997 Salo ajoi SM-sarjan pikkuännäläisellä
kauden ainoaan voittoonsa.
- Joensuussa on mahtavat tiet, kovapintaiset ja korkeuseroja.
Hyppyjä on luvassa. Tärkeintä on luottaa nuottiin, itseensä ja
autoon. Tykkään ajaa teitä, missä saa tehdä töitä.

Salo ja Stenberg starttaavat 95 ek-kilometrin reitille
ensimmäisenä ännäläisenä lähtönumerolla 7. Kahdeksan
pikataivalta ajetaan kaikki kertaalleen.
- Lähtönumero on ihanteellinen. Kuusi WRC:tä raapii edellä niin,
että tiet ovat jo ehtineet puhdistua. Tosin WRC:t ajavat vähän eri
ajolinjoilla, mutta kyllä vika löytyy sitten jostakin muualta, jos ei
lähde kulkemaan. Kaiken kaikkiaan reitti on vaativampi kuin SM-
sarjassa yleensä, kartturi Stenberg tietää.

Kaksikko lähtee jahtaamaan Joensuussa ryhmävoittoa ja hyvää
yleiskilpailusijoitusta.
- Yleiskilpailussa viiden joukkoon sijoittumiseen voi olla
tyytyväinen. Täyttä lähdetään ajamaan ja heti ensimmäisestä
mutkasta yritämme parhaamme. Jos heti alussa pystyisi
johtoasemaan niin siitä olisi hyvä jatkaa, Salo ja Stenberg
pohtivat.


Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Pasi Kilpeläinen 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa