Facebook Twitter Email Pinterest

Timo Mäenpää jo kolmanteen voittoon

12.07.2003 / Timo Mäenpää jo kolmanteen voittoon

Timo Mäenpää kiristi jälleen pikku n luokan voittoon pudottuaan aamun ensimmäisellä ensin reippaasti. - Minulla on aina se ongelma, että pitää ottaa ekalla takkiin ja sitten lähteä ajojahtiin, hän naureskeli. Syy on ehkä se, että en testaa ollenkaan, ja olen vähän turhan pitkiä aikoja ajamatta. Lämpenen vasta ensimmäisen ajettuani ja vire sen kuin paranee iltaa kohti, hän lisäsi. Näin kävi tänäänkin, Mäenpää oli jopa luokkansa 11. ensimmäisen EK:n jälkeen. Toki eroa kärkeen huipputiukassa luokassa oli silti vain vajaat kuusi sekuntia. Eero Räikkönen Honda Civicillä johti luokkaa aamusta aina neljännelle EK:lle saakka, mutta joutui taipumaan Mäenpään Honda Civicin vauhtiin viidennellä. Mäenpää voitti lopulta 4,6 sekunnilla, Eero Räikkönen oli maalissa kakkonen ja Honda Integralla ajanut Aki Teiskonen kolmas. Loppukatsastuksessa löytyi kuitenkin Eero Räikkösen autosta sääntöjen vastainen etupyörän ripustuksen vahvistus ja hänen suorituksensa hylättiin. Samassa luokassa hylättiin katsastuksessa myös Joni Arpiaisen Honda Civic, jossa oli 4 mm liian ohut takakallistuksen vakaaja. Näin siis luokan kakkoseksi Teiskonen ja kolmoseksi Jarno Kinnunen Honda Integralla. Tämän johdosta Mäenpää on päässyt sarjassa jo melko reippaaseen pistejohtoon.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa