Facebook Twitter Email Pinterest

Kosti Katajamäki

19.04.2004 /

Kosti Katajamäen kevät on ollut kiireinen. Rallin junioreiden MM-sarjaa kiertävä suomalainen ajaa numerolappu auton kyljessä seuraavan kerran vasta kesäkuun alussa Kreikan Akropolis-rallissa, mutta testiohjelma on pitänyt miehen liikkeessä.

Suzukin Ignis-mallilla MM-osakilpailuja ajava Katajamäki on kaasutellut testikilometrejä niin Walesissa kuin Espanjassakin. Toukokuussa testejä jatketaan Ranskassa ja vielä uudestaan Walesissakin.

- Walesissa ajettiin soratestit ja Espanjassa asvalttia. Tulevat testit ovat kaikki soratestejä. Auto tuntui hyvältä. Se on kehittynyt jälleen lisää sitten Montecarlon osakilpailun. Vaikeita sitä kilpailukykyä on tosin testien perusteella arvioida, mutta kyllä siltä tuntuu, että kovaa tullaan menemään.

Parhaillaan Katajamäki ja kartanlukija Timo Alanne ovat Uuden-Seelannin MM-rallissa, mutta eivät kilpailemassa vaan ainoastaan tekemässä nuotteja tulevia vuosia varten. He tutustuvat erikoiskokeisiin MM-sarjan tähtien mukana.

- Nämä tiet ovat kyllä todella hienoja. Tulevaisuutta ajatellen tämä nuotitusmahdollisuus oli tärkeä, sillä nuottien tulee tällaisilla teillä olla aivan kohdallaan. Toivottavasti ensi vuonna pääsisi tänne oikein kilpailemaankin, niin olisi jo osa nuoteista valmiina vain tarkistusta varten. Tiet ovat nopeita ja mutkien kallistukset tuovat oman suolansa. Nämä ovat sellaisia ajomiesten teitä. Se joka täällä pärjää, sen on oltava todella taitava. Täällä ei tuurilla eikä pintakaasulla pärjätä, Katajamäki arvioi.

Testikiireiden lisäksi Katajamäki on kohentanut kevään aikana kuntoaan. Katajamäen taustalla vaikuttavan Marcus Grönholmin kunto-ohjaaja ja valmentaja Christoph Treier on laatinut kuntosuunnitelman myös Kostille. Yhtenä osana valmennukseen kuuluu nyrkkeily - kuten Grönholmillakin.

- Nyrkkeily kehittää kuljettajan reaktiokykyä ja samalla fyysisesti erittäin kovaa. Nyrkkeilyssä joutuu kokoajan olemaan tarkkana ja katsoa mihin lyö. Myös rytmi ja keskittyminen on tärkeää. Nyrkkeilyn avulla kuljettaja voi kehittää ominaisuuksia, joita hän tarvitsee ajaessa, Treier sanoo.

Nyrkkeilystä on tullut muotilaji ralliautoilijoiden keskuudessa. Grönholmin ja Treierin "lanseeraamia" nyrkkeilyharjoituksia tekevät nyt myös Subarun Petter Solberg ja Citroenin Sebastien Loeb.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa