Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Salomaa

25.01.2005 / Jani Salomaa

Jani Salomaa kakkosohjaajanaan Mikko Lappalainen ovat valmiina rallin SM-sarjan avaukseen Arctis Lapland Ralliin. Rovaniemeltä perjantaina alkavassa rallissa on tiedotetta tehtäessä tutustumis eli nuotitusjakso menossa. Lowprofile Motorsportin Salomaa Racingilla kaikki on kunnossa.

Jani Salomaa ja Mikko Lappalainen kilpailevat ns. pikku n-ryhmässä. Autot siinä ovat n-ryhmän alle kaksilitraisia turbottomia kaksiveto autoja. Salomaan alla on luokan kilpailukykyisin laite Honda Civic. Pikku n-ryhmä tunnetaan tasaisuudestaan, jossa kärkeen on kova tungos ja erot siellä ovat pieniä. Rovaniemen kilpailuun on kuitenkin laadittava eri taktiikka, jonka myös Jani on oivaltanut.

- Onhan erikoiskokeet aika huimia ensikertalaiselle. Siellä on monia 30 kilometrin pätkiä, joissa kysytään kuljettajien fysiikkaa, kertoo riihimäkeläinen Salomaa. Järki on pidettävä päässä, sillä täällä tiet ovat suhteellisen pieniä ja ovat varmaan meidän numerolla melko uralla. Ulosajoa on vältettävä, muuten ei maalia näe, miettii numerolla 75 kilpailuun starttaava 31-vuotias Huoltoinsinööri.

- Tällä hetkellä tutustumiskilometrejä on tullut noin 2000. Olemme ajaneet kaikki erikoiskokeet kolmeen kertaan. Kaikki on hyvin. Hienoa on lähteä kisaan, odotan sitä innolla, jutteli tiistaina reitiltä tavoitettu Salomaa.

Salomaa ja 37-vuotias myös riksulainen Mikko Lappalainen ajoivat vasta ensimmäisen yhteisen nuottikilpailunsa kaksi viikkoa sitten Vanajanlinna rallissa. Luokan viides tila tyydytti ja yhteistyö toimii.

40-juhlavuoden Arctic Lapland Rallin tärkeät ajankohdat: -Perjantaina lähtö klo 12.00. Maalissa numero 1 klo 19.30. Lauantaina lähtö klo 7.00. Maalissa numero 1 klo 17.00.
Kilpailun kokonaispituus on n. 736 km, sisältäen 13 erikoiskoetta yhteispituudeltaan n. 250 km.
Osa 1 perjantaina 28.1.2005 kokonaispituus on n. 302 km sisältäen 6 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on n. 92 km.
Osa 2 lauantaina 29.1.2005 kokonaispituus on n. 434 km sisältäen 7 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on n. 158 km.

Kilpailun sivut, missä mm. tulospalvelu kilpailun aikana on http://www.arcticrally.fi
Teamista puolestaan lisää tietoa löydät http://www.lowprofile-motorsport.com

Teksti: Salomaa Racing /Vesa Rauhala

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa