Facebook Twitter Email Pinterest

Jouni Ampuja

14.03.2005 /

Jouni Ampuja lähti rallin SM-sarjan talvikauden päättäneeseen Peurunka ralliin vain ja ainoastaan voitto mielessä, mutta kotiin tuomisina oli jälleen yleiskilpailun toinen sija. Nyt voittanut Juuso Pykälistö oli Ampujaa 11,8 sekuntia nopeampi.

Koska Laukaassa ei ole ajettu yleisen SM-sarjaa kahdeksaan vuoteen, korostui ennakkotutustumisen merkitys entisestään. Kenelläkään ei ollut käytettävissä vanhoja nuotteja.

- Ennakkotutustuminen sujui hyvin. Saimme Lehtisen Jarmon kanssa pätkät hyvin paperille ja nuotti oli mielestäni hyvä ja niistä pystyi puristamaan kunnolla. Päivä oli sopivan työläs ja hommia sai tehdä tosissaan aikataulun ollessa sopivan kireä. Mielestäni muissakin kilpailussa voisi kisan rakentaa näin, Jouni Ampuja pohtii.

Ennakkotutustumisen aikana piti myös miettiä kisapäivän rengasvalintoja, ajaako lumi- vai jääpyörällä? Teiden pohjat olivat hyvässä jäässä, mutta paikoittainen irtolumi teki rengasvalinnasta vaikean.

- Valitsimme ensimmäiselle kahden erikoiskokeen lenkille lumirenkaat. Alussa ne toimivat todella hyvin, mutta 29 kilometriä pitkän kakkosen loppuosa oli puhdasta jäätä. Siellä rengas ei enää toiminut ja jäimme siellä Pykälistölle yhdeksän sekuntia, Jouni manaa hiukan epäonnistunutta rengasvalintaansa.

Seuraavalle kahden erikoiskokeen lenkille Jouni valitsi lumirenkaat ja kahdelle viimeiselle jääpyörät. Lopussa rengasvalinnat menivät nappiin, eikä pahempia ajovirheitä tullut, lukuun ottamatta viidennen erikoiskokeen lähdössä tapahtunutta auton sammumista, missä kului noin kuusi ylimääräistä sekuntia.

- Kilpailu sujui ajollisesti mielestäni aika hyvin. Mitään pahempia virheitä en tehnyt ja kun auto toimi mainiosti, pitää suoritukseen olla suht tyytyväinen. Nämä ovat kuitenkin niin pienten marginaalien kilpailuita, että kaikkien osa-alueiden täytyy natsata, mikäli mielii ajaa voitosta. Nyt tuli kaksi pientä virhettä ja taas jäätiin toiseksi, Ampuja summaa talvikauden päätöstä.

SM-pistetaulukossa Jouni Ampuja on talvikauden jälkeen kolmantena vain viisi pistettä johtavaa Juuso Pykälistöä perässä, eikä toisena olevaan Kristian Sohlbergiin ole eroa kuin vaivainen pisteen puolikas.

Kesää odotellessa hyvin palvellut Ford Focus huolletaan perusteellisesti ja siihen haetaan kesäkelille sopivat säädöt. Rallin SM-sarja jatkuu vasta kesäkuun puolessavälissä Valkeakoskella. Ohjelmassa on mahdollisesti sitä ennen Virossa ajettava Tallina ralli, mutta lopullista päätöstä toukokuussa etelänaapurissa ajettavaan kilpailun ei ole tehty, mutta päätöksiä tehdään muutaman viikon sisällä.

www.jouniampuja.com

Marko Lappalainen
MOOTTORIMAAILMA.COM
lappalainen@moottorimaailma.com
http://www.moottorimaailma.com

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa