Facebook Twitter Email Pinterest

SM O.K. Auto-rallin tiedote 2

11.07.2005 / SM O.K. Auto-rallin tiedote 2

Tiedote 11.7.2005

Tulevan viikonloppuna 16. heinäkuuta ajettavalla SM O.K. Auto-rallin järjestäjällä, Kouvolan Urheiluautoilijoilla on vahvat perinteet järjestää ralli Kouvolan ympäristössä. Tänä ja ensi vuonna O.K. Auto-ralli ajetaan yleisen SM-osakilpailuna.
Seura on "harjoitellut" arvokilpailujen järjestämistä aikaisemmin Nuorten SM-rallilla. Nyt kolmatta kertaa O.K. auto-rallin nimellä järjestettävä kilpailu on tunnettu toistakymmentä vuotta Kouvola-rallin nimellä.

Nyt ajettava rallin on sarjan viides osakilpailu ja tuo uutta haastetta järjestelyihin, onhan kilpailussa kotimaan parhammisto. Kotimaan kärkikuljettajien lisäksi on mukana pari kuljettajaa Venäjältä ja formuloista paremmin tunnettu Mika Salo.
SM-luokkien lisäksi ajetaan rallissa ajetaan 1400 Trophyn pisteistä, mukana on myös yleisen F-ryhmä ja A-juniorit.

SM O.K. Auto-rallin kilpailukeskuksena toimii Kuusankoskella Hotelli Sommelo josta ensimmäinen kilpailijapari starttaa reitille klo 10.01. Maalin heitä odetellaan noin puoli kuuden maissa. Keskitetty huoltoparkki sijaitsee Tuohikotissa. Rallissa ajetaan seitsemän erikoiskoetta niin, että kaksi ajetaan kahteen kertaan. Yhteispituutta erikoiskokeille tulee lähes 100 kilometriä.

Medialle tärkeitä kelloaikoja:

Mediakeskus auki 15.7. perjantaina klo 8.00 - 12 .00 ja 18.00 - 20.00
Lehdistötilaisuus perjantaina Sommelossa klo 19.30 paikalle kutsutaan luokkien parhaimmisto kertomaan tunnelmiaan reitistä ym.
Mediakeskus avataan 16.7. lauantaina klo 8.00 ja se sulkeutuu palkintojenjaon alkaessa.

Akkreditointi www.kouvolanua.fi sivuilla !!

Lisätietoja: Arto Sarén 0400 - 713 362 arto.saren@pp.phnet.fi

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa