Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Salomaa

14.07.2005 / Jani Salomaa

Hyvät testit toivat lisää luottamusta Salomaalle Kouvolan SM-ralliin

Kesän helteet jatkuvat ja niin myös rallin SM-sarja, Kouvolan toimiessa
isäntäpaikkana. Kyseessä on toinen SM-sarjan neljästä soralla
ajettavasta kilpailusta. O.K Auto-rallin lähtö tapahtuu lauantaina kello
10 Kuusankoskelta, hotelli Sommelon edestä. Erikoiskokeita kisassa
ajetaan seitsemän, yhteispituudeltaan liki 100 km. Maalissa juhlitaan
menestyjiä kello 17.30 aikoihin.

Huolellisen valmistautumisen on tehnyt Jani Salomaa, joka testasi
Hondaansa Valkealan seudulla viikkoa ennen kilpailua. Testireissu
kannatti, sillä varmuus auton säätöihin löytyi.
- Testi oli todella hyvä. Varmistuimme siitä, että olemme ajaneet
oikeilla pyöränkulmasäädöillä. Kokeilimme uusia juttuja, mutta palasimme
takaisin lähes vanhoihin säätöihin. Oletan, että myös kisassa ajetaan
samantyylisiä teitä kuin testissämme oli. Kaikki pelasi ja ajat olivat
hyviä. Tiistai iltana kävimme ajamassa pienen viimeistely treenin ja
hakemassa vielä tuntumaa autoon. Myös tämä testi meni ihan mukavasti ja
kaiken pitäisi taas olla kunnossa kisaa varten, Jani miettii.

Kuuma keli arveluttaa etukäteen, sillä rengasvalinnat ja fyysinen
jaksaminen nousevat kenties avainkysymyksiksi.
- Valtavan kuumahan siellä saattaa tulla. Ilmeisesti on pakko hommata
myös kovempia renkaita. Pehmeämmällä saa paremman pidon, mutta se
saattaa sulaa alle. Keli pistää myös äijien fysiikan koetukselle.
Kilpa-auton kopissa on todella kuuma.

- Heti ensimmäinen erikoiskoe on liki 24 kilometriä pitkä. Kyllä siinä
tarkenee, kun huitoo menemään. Yleensä SM-rallit ajetaan hyvillä teillä,
joten luvassa on luultavasti samantapaisia teitä kuin edellisessä
Waltikka-rallissakin eli ylityksiä ja hyppyjä. Kympin sakkiin ja
pisteille on jälleen tavoite. Viimeksi olimme hieman perässä siitä,
mutta testeistä jäi hyvä mieli, joten täysillä yritetään, jutteli
numerolla 58 reitille ampaiseva Jani Salomaa.


SALOMAA-Racing tiedotus/Miika Wuorela

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa